lauantai 16. syyskuuta 2017

Kapsäkin aurinkoinen lauantaimatinea


16.9.2017 Mari Palo, sopraano, Ville Salonen, tenori & Janne Hovi, piano Musiikkiteatteri Kapsäkissä Helsingissä

Kapsäkin parituntisessa lauantaimatineassa kuultiin monenlaista musiikkia: oopperaa, operettia, musikaalia, elokuvamusiikkia, ja pari muutakin laulua mahtui mukaan. Esiintyjinä olivat sopraano Mari Palo, tenori Ville Salonen ja pianisti Janne Hovi.

Konsertin ensimmäisen puoliskon ohjelma oli seuraava:
- Rusalkan Laulu kuulle Dvořákin oopperasta Rusalka (Palo)
- Lenskin aaria Kuda, kuda Tšaikovskin oopperasta Jevgeni Onegin (Salonen)
- Laurettan aaria O mio babbino caro Puccinin oopperasta Gianni Schicchi (Palo)
 
- Muistathan kai Kálmánin operetista Mustalaisruhtinatar (duetto)
- Rakkaus on kuitti (Ganz ohne Weiber geht die Chose nicht) operetista Mustalaisruhtinatar (Salonen)
- Vait' on huulet Lehárin operetista Iloinen leski (duetto)
- Volgalaulu Lehárin operetista Perintöruhtinas (Salonen)
- Vilja-laulu operetista Iloinen leski (Palo)
- Niin mielelläin suutelen (Gern hab' ich die Frau'n geküsst) Lehárin operetista Paganini (Salonen)
- Riemumielin rinta tahtoo...Pienet enkelit ne laulaa (Tanzen möcht' ich...Tausend kleine Engel singen) operetista Mustalaisruhtinatar (duetto)


Väliajan jälkeen kuultiin seuraavat numerot:
- Art is Calling for Me Victor Herbertin musikaalista The Enchantress (Palo)
- Nils-Erik Fougstedtin Romanssi (Salonen)
- Toivo Kärjen Laulava sydän (Palo)
- Rauli Somerjoen Valot (Palo)
- Candiden aaria Tääkö on elämän tarkoitus (Nothing more than this) Leonard Bernsteinin operetista Candide (Salonen)
- I could have danced all night Frederick Loewen musikaalista My Fair Lady (Palo)
- Alfredin laulu Jim Steinmanin musikaalista Vampyyrien tanssi (Salonen)
- Yo soy Maria Astor Piazzollan tango operitasta Maria de Buenos Aires (Palo)
- All I Ask of You Andrew Lloyd Webberin musikaalista Oopperan kummitus (duetto)
- ylimääräisenä Francesco Sartorin Con te partirò (duetto)

Kapsäkki oli tätä konserttia varten täyttänyt permannon pöydillä, joiden ääressä yleisö istui. Naulakon viereen oli avattu baari, josta ostettuja juomia saattoi nautiskella esityksen aikana. Kiva idea! Kuohuviinin tilaaminen saattoi olla vikatikki, sillä se taisi herkistää allekirjoittanutta niin, että muutama ensimmäinen numero aiheutti jopa liikuttumista. Huh huh, onneksi vaikutus haihtui pian...

Mari Palo oli tänään huikeassa vedossa ja tarjosi useita nautinnollisia esityksiä. Mieleenpainuvimpia olivat ehkä The Enchantress- ja Maria de Buenos Aires -numerot. Hän todella muuttui Mariaksi olemustaan myöten! Ville Salosen laulussa oli jokusen kerran pientä horjuvuutta, mutta kokonaisuutena hänenkin osuutensa sujui hyvin ja tänään yläsäveletkin aukesivat ihan komeasti. Viihdyttävän konsertin kruunasi Janne Hovi, jonka pianismi oli sävykästä ja mukaansatempaavaa. Hän soitti Candide-numeron jälkeen oman soolokappaleensa, George Gershwinin Lizan.

perjantai 15. syyskuuta 2017

Hurja Missa solemnis


15.9.2017 Radion sinfoniaorkesteri ja Savonlinnan Oopperajuhlakuoro, joht. Hannu Lintu, sol. Camilla Tilling, Michelle Breedt, Tuomas Katajala ja Nathan Berg Musiikkitalossa Helsingissä

Ludwig van Beethovenin Missa solemnis on tunnetusti pirullisen (heh!) vaikeaa laulettavaa; kuoro ja erityisesti sen sopraanot ovat kovilla. Teos on messuksi myös poikkeuksellisen dramaattinen ja kun Hannu Lintu otti sen kontrasteista ja dynaamisista vaihteluista sekä fortissimoista kaikki tehot irti, niin luonnehdinta hurja tekee aika hyvin oikeutta kuulemallemme esitykselle.

Beethoven halusi herättää teoksellaan uskonnollisia tunteita, mutta meikäläisen kohdalla se ei kyllä ole koskaan onnistunut. Upea ja vaikuttava teos toki on, mutta mahtipontisuus ja desibelit karkottivat nytkin minun pääkopastani sakraalit aatokset - ja Linnun huvittava tanssahtelu herkissä tekstikohdissa viimeisteli pelin. Alun Kyriestäkin oli Mit Andacht kaukana!

Missa solemnis on paitsi dramaattinen, myös Beethovenille poikkeuksellisen tekstilähtöinen suurteos. Sekä kuorolle että solisteille täytyy antaa tunnustusta siitä, että laulettua tekstiä pystyi seuraamaan, siis "sanoista sai selvän". Tai ehkä tämä johtui siitä, että katolisen Ordinarium-messun teksti on niin läpituttu. Mutta jälleen kerran ihmettelin latinan kirjavaa ääntämistä. Miten eri tavoin vaikkapa c:t ja g:t voikaan lausua! Olisiko mahdollista sopia, että kuoro ja kaikki solistit noudattaisivat samaa ääntämiskäytäntöä alusta loppuun? Voi olla pikkumaista puuttua tällaiseen, mutta kun esitys on muuten hyvä, niin pienetkin kauneusvirheet erottuvat...

RSO soitti ensiluokkaisesti ja Matti Hyökin valmentama Savonlinnan Oopperajuhlakuoro ansaitsee urotyöstään kiitettävän arvosanan. Hannu Lintu saattoi tehdä messun hartaudesta silppua, mutta vaikuttavuudessaan tämä esitys jää kyllä mieleen. Hän malttoi sentään rauhoittua hitaassa Sanctus-osassa, jossa Jari Valon sooloviuluosuus synnytti lopulta aavistuksen jostain pyhästä. Päätösosa Agnus Deissä teoksen sävy muuttuu, ja olen Linnun kanssa samaa mieltä siitä, että loppu on kuin valtava kysymysmerkki.

Esityksen ensiluokkaiset solistit - sopraano Camilla Tilling, mezzosopraano Michelle Breedt, tenori Tuomas Katajala ja bassobaritoni Nathan Berg - lauloivat taitavasti ja tyylikkäästi. Sen verran täytyy vetää kotiin päin, että nostan suosikikseni tällä kertaa Katajalan. Uskomattoman solidi tekniikka, ja miten hänen miellyttävä tenoriäänensä hivelikään korvaa!

lauantai 9. syyskuuta 2017

HKO:n romanttinen aloitus


8.9.2017 Helsingin kaupunginorkesteri, joht. Hans Graf, sol. Anne Schwanewilms, sopraano Musiikkitalossa Helsingissä

RSO:n tapaan myös HKO luotti syyskauden avauskonsertissaan nimekkäisiin vierailijoihin ja vokaalimusiikin osuuteen. Kapellimestarina oli itävaltalainen Hans Graf, jonka johdolla orkesteri soitti kauniin täyteläistä romanttisuutta uhkuen. Avausnumerona oli Felix Mendelssohnin Die schöne Melusine -alkusoitto, jota en muista kuulleeni koskaan aiemmin. Mendelssohn näki vuonna 1833 Berliinissä Conrad Kreutzerin oopperan Melusina. Hän piti teosta heikkona ja arvosteli etenkin oopperan alkusoittoa - ja sävelsi sitten siitä oman versionsa. Mendelssohnin alkusoitto kantaesitettiin Lontoossa 1834, mutta se ei saavuttanut suurempaa menestystä ja seuraavana vuonna säveltäjä uusikin kappaleen. Olisi mielenkiintoista kuulla Kreutzerin versio, niin voisi vertailla kilpailevia alkusoittoja ja ehkä valita "voittajan"...

Seuraavaksi kuultiin kuusi laulua Richard Straussilta. Ohjelmaan oli präntätty Die heiligen drei Könige aus Morgenland, Waldseligkeit, Morgen, Das Rosenband, Wiegenlied ja Ruhe meine Seele. Konsertin alussa kerrottiin, että solistina laulanut saksalainen Anne Schwanewilms on vilustunut ja siksi Wiegenlied jäi ohjelmasta pois. Sen tilalle lisättiin viimeiseksi kappaleeksi Zueignung. Sopraanomme oli sairastumisesta huolimatta erinomaisessa laulukunnossa ja yläsäveletkin helisivät vaivattomasti. Jonkinasteista varovaisuutta ja jarruttelua oli kuitenkin havaittavissa; vasta viimeisessä kappaleessa Schwanewilms uskalsi laulaa pidäkkeettömästi ja voimallisesti. Hienoja tulkintoja joka tapauksessa, vaikka Morgen ei lumonnutkaan niin kuin Renée Flemingin ylittämätön versio samassa salissa viikkoa aiemmin.

Väliajan jälkeen oli vuorossa Alexander Zemlinskyn sinfoninen fantasia Die Seejungfrau. Se kertoi H. C. Andersenin Pienen merenneidon surullisen rakkaustarinan. Oikein mielenkiintoinen, värikkäästi soitinnettu ja monia kauniita melodioita sisältävä teos, jonka Graf johti tarkalla kädellä. Jan Söderblom oli konserttimestarina ensiluokkaisessa vedossa.

perjantai 8. syyskuuta 2017

RSO rakkauden tulkitsijana


7.9.2017 Radion sinfoniaorkesteri, joht. Hannu Lintu, sol. Violeta Urmana ja Mikhail Petrenko Musiikkitalossa Helsingissä

RSO aloitti syyskautensa epätavallisesti baletti- ja oopperamusiikilla. Hannu Lintu oli koostanut avausnumeroksi kahdeksanosaisen orkesterisarjan Sergei Prokofjevin Romeosta ja Juliasta. Säveltäjä laati baletistaan itse peräti kolme orkesterisarjaa, mutta aika harvoin kapellimestarit niihin tyytyvät, vaan oma kädenjälki pitää saada näkyviin ja kuuluviin. Eikä siinä mitään - Linnun valitsemat hittiosat olivat loistava paketti ja hän oli järjestänyt ne tasapainoiseksi kokonaisuudeksi. Orkesteri soitti intensiivisesti ja paikoin vähän rouheasti, eikä Lintu säästellyt voimaa niissä kohdissa, joihin se kuuluu. Suosikkiosiani olivat aina niin mahtava Montaguet ja Capuletit sekä Nuori Julia ja Tybaltin kuolema.

Väliajan jälkeen saatiin kokonainen ooppera concertante-esityksenä. Béla Bartókin Herttua Siniparran linna (A Kékszakállú herceg vára) on ehdottomia suosikkejani 1900-luvun alkupuoliskon oopperoista. Sen karmea, monitulkintainen ja vähän mysteeriksi jäävä tarina kiehtoo minua, ja olen nähnyt teoksen useita kertoja näyttämöllä sekä kuullut useita konserttiversioita. Niihin verrattuna RSO:n ja Hannu Linnun vahva, sävykäs ja hyvin balansoitu esitys kiilasi vaikuttavuudessaan aivan kärkisijoille. Mahtavan toteutuksen kruunasivat ensiluokkaiset solistit, liettualainen sopraano Violeta Urmana ja venäläinen basso Mikhail Petrenko. Solistit upposivat hienosti rooleihinsa, vaikka kyseessä olikin "vain" konserttiesitys. Ihan kylmät väreet kulkivat selkäpiitä pitkin!

torstai 7. syyskuuta 2017

Loistava uusi ooppera nuorilta tekijöiltä


6.9.2017 Uutta musiikillista kerrontaa -konsertti Musiikkitalossa Helsingissä

Sibelius-Akatemian laulun kandidaattiopiskelijat esittivät näyttämöllisenä lopputyönään kaksiosaisen konsertin. Aluksi kuultiin Stefanie Tuurnan säveltämä, tässä produktiossa kantaesityksensä saanut ja yli tunnin kestänyt ooppera Years of silence. Yksinäytöksinen teos vei yleisön nuoren säveltäjä Sergei Rahmaninovin masennuskauteen ja terapiaistuntoihin Nikolai Dahlin kanssa. Nea Muston englanninkielinen libretto oli hämmästyttävän kypsä, taitavasti kirjoitettu ja ajatuksia herättävä. Tuurnan musiikki miellytti minua kovasti, ja siitä saattoi tunnistaa Rahmaninov-sitaatteja. Vokaaliosuuksiin olisin toivonut enemmän vaihtelua ja vaativuutta; nyt liikuttiin aika suppealla alueella ja solistit pääsivät varsin "helpolla".

James Kahane johti pientä orkesteria jämptillä otteella ja säveltäjä soitti itse kokoonpanossa pianoa. Martina Roos oli onnistunut ohjauksessaan todella hyvin ja tapahtumiin sekoittuivat kiinnostavalla tavalla myös Rahmaninovin unet - tai ehkä hypnoosissa pintaan nousseet asiat. Visualisointi oli Roosin ja Tuomas Miettolan työtä ja valosuunnittelusta vastasi Jukka Kolimaa. Solisteista Henri Tikkanen (Sergei Rahmaninov) oli vakuuttava ja osaava - hänestä on nopeasti kasvanut yksi eturivin baritonilupauksistamme. Tenori Tuomas Miettola (Nikolai Dahl) esitti terapeuttia hyvin eläytyen, ja laulukin sujui enimmäkseen moitteetta. Sopraano Marika Hölttä (neiti Berezina) teki pienen roolinsa viehättävästi.

Väliajan jälkeen oli vuorossa "Min verran meissä on lempeä..." - fragmentaarinen esitys rakastamisen ja uskomisen pakottavasta tarpeesta. Sitaatti viittaa tietenkin Eino Leinon runoon Hymyilevä Apollo, ja Leinon runoutta kuultiinkin teoksessa monien muiden ohella. Käsikirjoituksesta on vastannut työryhmä Marika Hölttä, Martina Roos, Maija Turunen, Stefanie Tuurna ja Jussi Vänttinen. Tuurna oli säveltänyt teokseen työryhmän valitsemia runoja, ja hän vastasi esityksen musiikista pianon ääressä - myös improvisointia hyödyntäen. Lisäksi Tuurnalla oli teoksessa pieni rooli äitinä.

Roos oli tehnyt mainion ohjaustyön tästäkin paketista. Ehkä teoksen loppupuolella dramaturginen jännite alkoi vähän löpsähtää ja pieni tiivistäminen olisi ollut paikallaan. Esitys kertoi kolmen sisaruksen tarinan koskettavasti ja paikoin riipaisevastikin, aikaleikkauksilla pelaten. Jussi Vänttinen (Matti) otti näyttämön haltuunsa heti alussa ja heittäytyi osaansa uskomattomalla intensiteetillä. Mikä näyttelijäkyky! Marika Höltän (Anna) esityksestä jäi mieleen mm. psykiatriksi päätyneen sisaren herkullinen virkaääni. Kolmannen sisaruksen (Leena) roolin teki Maija Turunen.

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Renée Fleming ja Sakari Oramo ottivat yleisönsä


2.9.2017 Tukholman kuninkaallinen filharmoninen orkesteri, joht. Sakari Oramo, sol. Renée Fleming, sopraano Musiikkitalossa Helsingissä

Helsingin juhlaviikot toi jälleen Jane ja Aatos Erkon säätiön tuella ulkomaisen orkesterivierailun Suomeen. Kungliga Filharmonikerna eli kansainvälisissä yhteyksissä Royal Stockholm Philharmonic Orchestra (RSPO) esiintyi Musiikkitalossa ylikapellimestarinsa Sakari Oramon johdolla. Solistina kuultiin maailmankuulua yhdysvaltalaissopraanoa Renée Flemingiä.

Konsertin aloitti vuonna 1981 syntyneen ruotsalaisen Andrea Tarrodin kappale Liguria. Järisyttävästä alusta kuoriutui miellyttävän kekseliäs ja moni-ilmeinen Italian luoteisosan kyliä kuvaava teos. Toisena numerona kuultiin yhdysvaltalaisen Samuel Barberin Knoxville: Summer of 1915, joka on sävelletty vuonna 1947 James Ageen elämänmakuiseen proosarunoon. Vuodet alkavat (ainakin ajoittain) kuulua Flemingin äänessä, mutta sen kauneus, notkeus ja ylivertainen sisällön välittämisen taito ovat edelleen tallella. Solistimme esitti tähän väliin ylimääräisenä Barberin kauniin melodisen laulun Sure on This Shining Night.

Renée Fleming on tunnettu ja arvostettu mm. Strauss-sopraanona, ja väliajan jälkeen kuultiinkiin Ich komme, ich komme eli Daphnen muodonmuutos -kohtaus Richard Straussin oopperasta Daphne. Tässä Fleming oli mukavuusalueellaan, ja upeaa lyyristä laululinjaa kuultiin paremmin kuin Barberin kappaleissa. Lopun vokaliisi kuului lavan takaa vähän heikosti. Daphne-numeron jälkeen kuultiin toinen ylimääräinen: Straussin iki-ihana laulu Morgen, joka soi hivelevän kuulaana ja eteerisen kauniina.

Konsertin päätti Carl Nielsenin Sinfonia nro 2, Neljä temperamenttia. RSPO on niittänyt mainetta ja saanut kiitettäviä arvosteluja Oramon johdolla tehdystä Nielsenin sinfonioiden kokonaislevytyksestä. Esityksestä aistikin, että kappale on kapellimestarille ja orkesterille tuttu ja tulkinta sisäistynyt. Itse en ole hulluna Nielsenin sinfonioihin, eikä tämäkään kappale kuulu suosikkeihini, mutta upeaa ammattityötä ja taiteellista näkemystä täytyy aina arvostaa. Leppoisan hyväntuulinen Oramokin tuntui nauttivan esityksestä korokkeellaan. Vielä kolmaskin ylimääräinen saatiin: Oskar Merikannon Kesäillan valssi.

Konkarit Sibeliuksen laulujen parissa


2.9.2017 Monica Groop, mezzosopraano & Ilmo Ranta, piano Lahden Konserttitalon Felix Krohn -salissa

Hiljattain remontoitu Lahden vanhan konserttitalon Felix Krohn -sali pääsi tänä vuonna Sibelius-festivaalin konserttipaikaksi. Alun perin keikalle buukattu Lilli Paasikivi perui esiintymisensä, mutta onneksi tilalle saatiin toinen erinomainen mezzomme - Monica Groop - pianistinaan Ilmo Ranta. Ohjelmassa oli Sibeliuksen yksinlauluja, ja onneksi myös joitain harvemmin kuultuja sellaisia.

Ensimmäisessä kuuden laulun paketissa kuultiin Serenad, Våren flyktar hastigt, Illalle, Lastu lainehilla, Den första kyssen ja På verandan vid havet. Näiden jälkeen Ranta soitti pikkukappaleet Till trånaden ja Der Hirt. Toisena lauluosiona oli opus 57 eli kahdeksan laulua Ernst Josephsonin runoihin.

Ohjelmaan präntätty pianonumero Rêverie vaihtui Des Abends -kappaleeksi. Kolmannen lauluosion muodostivat seuraavat numerot: Hymn to Thaïs, Im Feld ein Mädchen singt, Vårförnimmelser, Dold förening, Och finns det en tanke ja Flickan kom ifrån sin älsklings möte. Ylimääräisenä saatiin Små flickorna -kupletti Hjalmar Procopén hilpeään tekstiin. Ja yllättäen vielä toinen ylimääräinen: Der Wanderer und der Bach.

Olipa hieno ja täysipainoinen konsertti, jossa kokeneiden taiteilijoiden tulkinnat vakuuttivat ja vaikuttivat. Kiitos!

lauantai 2. syyskuuta 2017

Osataan sitä Ruotsissakin!


1.9.2017 Göteborgs Symfoniker, joht. Santtu-Matias Rouvali Sibeliustalossa Lahdessa

Göteborgin sinfonikot on Ruotsin kansallisorkesteri, joka on perustettu vuonna 1905. Orkesterilla on vahva perintö ja linkki Sibeliuksen musiikkiin, sillä mestari vieraili itse johtamassa göteborgilaisia 1910- ja 1920-luvuilla. Jo tätä ennen orkesteri oli toki soittanut Sibeliuksen musiikkia; ensimmäiset kerrat Armas Järnefeltin ja Wilhelm Stenhammarin johdolla 1907. Myöhemminkin Sibeliusta on ollut orkesterin ohjelmassa, ennen kaikkea Neeme Järven pitkällä ylikapellimestarikaudella (1982-2004).

Kauden 2017-18 alusta Göteborgin sinfonikkojen ylikapellimestarina aloitti lahtelaissyntyinen Santtu-Matias Rouvali. Hän toi orkesterinsa vierailemaan Sibelius-festivaalilla takuuvarmalla ohjelmistolla. Konsertti alkoi Metsänhaltijalla (Skogsrået), josta kuultiin energinen ja ripeä, paikoin jopa raju tai hurja tulkinta. Ohjelma jatkui isorummun kumistessa saumattomasti eli lähes tauotta Sadulla (En saga). Erikoinen ratkaisu! Upea sävelruno soi hyvin eriteltynä, mutta ei tässäkään kappaleessa liikoja himmailtu. Osa herkemmistä sävyistä ja tunnelmista taisi jopa hävitä voimalla ja vauhdilla paahtamiseen... Väliajan jälkeen oli vuorossa Sinfonia nro 5 Es-duuri, jossa Rouvalin tasapainoinen näkemys oli lähempänä tunnettujen (suomalaisten) Sibelius-kapellimestarien valtavirtaa. Koko sinfonia oli nautinnollista kuunneltavaa. Rouvali on hyvin liikkuvainen johtaja, joka ei pysy juuri lainkaan aloillaan, ja tätä on lumoavan viihdyttävää seurata. Kokonaisuutena piristävän erilainen konsertti!

---
Kuuntelin myöhemmin Yle Areenasta konsertin tallenteen. Kyllä ei kuulokuva vastannut lainkaan paikan päällä salissa koettua! Missä oli se rajuus tai hurjuus, johon edellä viittasin? Ilmeisesti oli jäänyt ääniteknikkojen pöydälle. Harmi.

perjantai 1. syyskuuta 2017

Enemmän Komsia, kiitos!


31.8.2017 Sinfonia Lahti, joht. Dima Slobodeniouk, sol. Anu Komsi, sopraano Sibeliustalossa Lahdessa

Lahden Sibelius-festivaalin toisen sinfoniakonsertin avausnumerona oli sävelruno Aallottaret. Se soi Slobodenioukin johdolla sävykkään vellovana, mutta silti läpikuultavana ja erittelevänä. Seuraavaksi kuultiin kolme Sibeliuksen laulua orkesteriversioina: En slända, Jubal ja Höstkväll. Näistä ensimmäinen oli Ernest Pingoud'n sovitus jousiorkesterille. Kaksi seuraavaa kappaletta olivat Sakari Oramon sovituksia, joissa oli mukana myös puhaltimia. Solistina laulanut Anu Komsi oli ylimaallisen hyvä ja hänen äänensä liiteli taitavasti korkeuksissa. Harmittamaan jäi ainoastaan se, että lauluja oli ohjelmassa vain kolme...

Väliajan jälkeen oli vuorossa Luonnotar. Komsin tekninen taituruus ja äänellinen ilmaisuvoima yhdistyivät tässä kappaleessa hienolla tavalla tekstin fyysiseen ilmentämiseen ja eläytymiseen. Slobodeniouk balansoi orkesterisoiton aivan esimerkillisen taitavasti suhteessa solistin osuuksiin. Konsertin päätti Lemminkäis-sarja, jonka kuulin vasta viisi päivää sitten Helsingissä Sibelius-Akatemian ja Juilliard Schoolin yhteisorkesterin esittämänä ja Esa-Pekka Salosen johtamana. Slobodeniouk toi lahtelaisten soittoon enemmän dynaamista vaihtelua ja paikoin tempokin oli hieman ripeämpi kuin Helsingin konsertissa. Jukka Hirvikangas soitti suosikkeihini kuuluvan Tuonelan joutsen -osan englannintorvisoolon.