torstai 10. elokuuta 2017

Orpopoika oopperalavoille


10.8.2017 Jukka Linkolan ooppera Abrahamin pidot Limingan Kulttuuri Areenalla

Tänä kesänä valmistunut Limingan Kulttuuri Areena osoittautui kamalasta kirjoitusasustaan huolimatta oikein mainioksi paikaksi oopperan esittämiseen. Ja varsinkin tämän oopperan, sillä areena sijaitsee Abraham Ojanperän (1856-1916) kotitilan Aappolan naapurissa. Autenttisissa maisemissa siis oltiin, eikä uudenkarhean katsomon takaa ohi hujeltanut junakaan häirinnyt esitystä kuin kerran...

Liminkalaissyntyinen Ojanperä oli ensimmäinen suomenkielinen kansainvälisen uran tehnyt mieslaulaja ja merkittävä laulupedagogi. Hän oli myös yksi ensimmäisistä levyttäneistä laulajistamme. Miehen elämänvaiheista kertova Abrahamin pidot syntyi liminkalaisen Helena Tornbergin ideasta, ja hänen käsialaansa ovat myös oopperan libretto ja ohjaus. Paikoin kömpelön ja amatöörimäisen libreton heikkouksia tasoitti hienosti se, että säveltäjänä oli rautainen ammattimies. Jukka Linkolan musiikki oli monipuolista, paikoin hykerryttävän hauskaa ja aivan erinomaisen taitavasti oopperan tapahtumia värittävää. Mukavia sävelkulkuja ja esimerkiksi mieleenpainuva virsisävelmä! Orkesterina toimi Oulunsalo Ensemble -kamariorkesteri, jota oli laajennettu Owla-vaskikvartetilla ja muutamilla muilla soittajilla. Kapellimestari Ville Mankkinen pärjäsi tehtävässään hyvin, ja esimerkiksi ongelmat sisääntuloissa johtuivat pääsääntöisesti siitä, etteivät laulajat seuranneet kapellimestarin merkkejä.

Ohjaus oli varsin vetävä ja siinä oli paljon tapahtumia ja ideaa hevosineen tanssijoineen kaikkineen. Mutta muutamassa kohdassa dramaturgia löpsähti, ja esimerkiksi isänmaallinen kohotus oopperan loppupuolella tuntui täysin irralliselta. Moitelistalle pitää lisätä myös oopperan miksaus, sillä useita kertoja kävi niin, että mikrofoni ei ollut päällä laulajan aloittaessa osuutensa, jolloin pari sanaa fraasin alusta jäi kuulumatta. Eiköhän tämäkin asia saada kuntoon jäljellä olevissa esityksissä... Yleisesti ottaen laulajien ja orkesterin balansointi toimi kuitenkin hyvin. Kuoroa sen sijaan vaivasi usein epäselvä ääntämys ja eriaikaisuus.

Solisteista parhaan vaikutuksen teki pääroolin Abraham Ojanperänä laulanut Tomi Punkeri. Hänen kiinteä, nuorekas ja teknisesti varma baritoninsa sekä selkeä diktionsa oli miellyttävää kuunneltavaa. Aurora Hanneborgin osan tehnyt Virva Puumala oli laulajana positiivinen yllätys, mutta norjan lausumisessa olisi ollut vielä parannettavaa. Toisessa suuressa naisroolissa Katri Tuorina esiintynyt Johanna Kropsu ei vakuuttanut horjuvalla laulullaan, mutta paransi kuitenkin suoritustaan oopperan loppua kohti. Emma Hannosen kirkas koloratuurisopraano sopi hyvin lapsi-Abrahamin osaan. Muissa rooleissa esiintyivät mm. Juhani Alakärppä, Ahti Alatalo, Lassi Makkonen ja Janne Sihvo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti