maanantai 1. toukokuuta 2017

Taas Gluckia Jyväskylässä


1.5.2017 Christoph Willibald Gluckin ooppera Paride ed Elena Siltasalissa Jyväskylässä

Vapun brunssi ja muut normaalit kuviot jäivät minulta väliin, kun suuntasin tällä kertaa Jyväskylään. Paikallisen ammattikorkeakoulun musiikin koulutus oli näet tuottanut useiden kumppaneiden kanssa Gluckin oopperan Paride ed Elena (suom. Paris ja Helena).

Paride ed Elena vuodelta 1770 on viimeinen Gluckin Wienin-kauden ns. reformioopperoista, joiden libretot laati Ranieri de' Calzabigi. Jyväskylässä teos esitettiin nyt tiettävästi ensimmäistä kertaa Suomessa. Minäkään en ollut nähnyt tätä oopperaa aiemmin, joten siinä oli lisäsyy lähteä Keski-Suomen suuntaan.

Ooppera kertoo Troijan prinssi Pariden (Paris) ja Spartan kuningatar Elenan (Helena) rakkauden kiemuroista. Kuvioon ovat sotkeutuneet jumalattaret Afrodite, Hera ja Pallas Athene sekä Eros-jumala. Ville Saukkosen ohjaus aloitti tyylikkäästi tapahtumien pohjustamisen jo alkusoiton aikana. Toteutus oli selkeä ja levollinen, ja ohjaus hyödynsi hyvin kuoroa sekä tanssijoita. Saukkonen oli suunnitellut myös lavastuksen ja puvustuksen.

Produktion hyvää kokonaisarvosanaa puolsivat myös laulusuoritukset. Taru Haili ja Miia Saari olivat erinomaisia päärooleissa, joissa oli todella paljon laulettavaa. Muissa tehtävissä esiintyivät Kaisu Tajakka, Sanna Laakso, Katariina Poikela, Heikki Niininen, Ulrika Ekström ja Leila Saari. Ohjaaja oli hieman laajentanut henkilögalleriaa, ehkä saadakseen lavalle lisää elämää. Kuoro lauloi osuutensa tarkasti ja vaikuttavasti. Orkesteria johti Anna Vähäsöyrinki, joka teki varsin hyvää työtä, vaikka pieniä ajoitus- ja balanssiongelmia olikin. Soittajisto pystyi elävään, lämpimään ja sävykkääseen musisointiin, jota rikkoivat ajoittaiset vaskien epäpuhtaudet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti