torstai 27. huhtikuuta 2017

Suomen nuori Pavarotti ja kumppanit


27.4.2017 O sole mio - Aurinkoni -konsertti Aleksanterin teatterissa Helsingissä

Daniel Barenboimin johtaman West-Eastern Divan Orchestran yli sadan euron liput olivat turhan suolaisen hintaiset, joten valitsin Musiikkitalon sijaan illan ohjelmaksi konsertin Aleksanterin teatterissa.

Tenori Mika Nisulan lisäksi tässä dramatisoidussa konsertissa esiintyi sopraano Silja Aalto, joka korvasi sairastuneen Mari Karjalaisen. Aalto lauloi muutaman aarian tenorimme ollessa selvästi pääosassa. Mukana esityksessä oli myös Nisulan vaimo ja kaksi pientä poikaa. Urkurina piti olla Kalevi Kiviniemi, mutta mestari oli vaihtunut toiseen (tosin huomattavasti nuorempaan) Pohjanmaan poikaan, Jimi Järviseen. Hän aloitti konsertin O sole mio -teemasta rakennetulla alkusoitolla.

Ensimmäisellä puoliskolla kuultiin La donna è mobile (Verdin Rigolettosta), O mio babbino caro (Puccinin Gianni Schicchista), Recondita armonia (Puccinin Toscasta), Mimìn aaria Donde lieta usci (Puccinin La bohèmesta), Una furtiva lagrima (Donizettin Lemmenjuomasta), E lucevan le stelle (Toscasta) ja Vesti la giubba (Leoncavallon Pajatsosta).

Väliajan jälkeen olivat vuorossa Ernesto De Curtisin laulu Non ti scordar di me, kolme numeroa La bohèmesta: Che gelida manina, Sì. Mi chiamano Mimì ja duetto O soave fanciulla. Ja lopuksi kolme laulua: Cesare Andrea Bixion Parlami d'amore Mariú, Ernesto De Curtisin Torna a Surriento sekä Eduardo di Capuan O sole mio. Ylimääräisenä saimme Nessun dorman Puccinin Turandotista, kuten yleisössä joku veikkasi jo konsertin alussa.

Italialaisen musiikin ja paljolti Puccinin parissa siis oltiin, Nisulan äänityypille hyvin sopien. Molemmat laulusolistit ansaitsevat kehuja hienoista tulkinnoista ja teknisestä osaamisesta. Nisula oli kuulemma ollut viikolla vähän kipeänä, mikä kuului muutaman kerran pienenä rosona äänessä sekä kurkun selvittelynä loppupuolen kappaleiden välissä. Mutta paikoin tenoriääni soi niin uljaana ja metallisena, että moiset pienet kauneusvirheet unohtuivat.

Jimi Järvinen oli oivallinen urkuri, joka pääsi esittelemään taitojaan urkuimprovisaationumerossa toisella puoliajalla. Digitaaliurut kuulostivat paikoin melko kamalalle, mutta tämä johtui apparaatista itsestään sekä Aleksanterin teatterin äänentoistolaitteista - ei missään tapauksessa soittajasta.

Konsertti olisi toiminut aivan loistavasti ilman päälleliimattua ja mitäänsanomatonta dramatisointia, joka ei mielestäni tuonut iltaan lainkaan lisäarvoa. Varsinkin kun ensimmäisellä puoliajalla dramatisoitu osuus jäi muutaman repliikin mittaiseksi ja enimmäkseen Nisula vain lauloi paikallaan seisten sekä levitellen käsiään Pavarottin tyyliin. En ymmärtänyt - turhaa työtä koko lavan rekvisiitta ja juonentynkä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti