perjantai 27. tammikuuta 2017

Onnistunut Neljäntienristeys Oulussa


27.1.2017 Tapio Tuomelan ooppera Neljäntienristeys Oulun kaupunginteatterissa

Tommi Kinnusen esikoisromaani, vuonna 2014 ilmestynyt Neljäntienristeys, sai kriitikot haltioitumaan ja kirja upposi hyvin myös lukevaan yleisöön. Sami Parkkinen kirjoitti romaanin perusteella libreton, jonka Tapio Tuomela sävelsi oopperaksi. Teos sai kantaesityksensä Oulun kaupunginteatterissa 13. tammikuuta.

Ooppera on ehtinyt saada varsin myönteisiä arvosteluja, joten piti minunkin vaivautua Ouluun saakka se kokemaan. (No, olisin luultavasti tullut katsomaan, vaikka kriitikot olisivat teoksen haukkuneetkin...) Ja ihan positiivinen kokemus illasta muodostui - ei tullut hukkareissua! Pidin Tuomelan musiikista, jossa modernistiseen ilmaisuun yhdistyi usein uusklassisia sävyjä. Vaikka musiikki oli pääsääntöisesti aika ilotonta ja suoraviivaista (kuten tarinaan sopii), oli säveltäjä ripotellut sopiviin kohtiin kepeämpää ja jopa humoristista musiikkia - esimerkiksi kansanmusiikki- ja iskelmälainoja.

Ohjaaja Heta Haanperä oli onnistunut rakentamaan oopperan henkilöistä uskottavia ja kaikessa karuudessaan inhimillisiä. Lahjan, Marian ja Onnin elämänvaiheet ja kohtalot esitettiin koskettavasti. Päärooleissa laulaneet Jenny Carlstedt, Virpi Räisänen ja Gabriel Suovanen tekivät hyvää näyttelijäntyötä, ja kyllä laulukin kulki ihan hyvin. Suovasen koneella kesti tovi lämmetä, sillä oopperan jälkipuolella hänen äänensä toimi selvästi paremmin.

Oopperassa oli pienemmissä rooleissa ja kuorona mukana suuri joukko Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijoita. Oulu Sinfoniaa johti Erkki Lasonpalo, joka teki hyvää ja tarkkaa työtä Tuomelan sävelkielen kanssa. Kaupunginteatterin suuren näyttämön kamalalle akustiikalle Lasonpalokaan ei mitään voinut, mutta balanssiongelmat jäivät yllättävän vähäisiksi. Tuotannon lavastuksesta vastasi Kalle Nurminen, puvustuksesta Pasi Räbinä ja valoista Jukka Kyllönen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti