lauantai 3. joulukuuta 2016

Mika Kares HKO:n konsertin tähtenä


2.12.2016 Helsingin kaupunginorkesteri, joht. Robert Spano, sol. Mika Kares Musiikkitalossa Helsingissä

HKO:n ylikapellimestari Susanna Mälkki on parhaillaan New Yorkissa johtamassa Saariahon L'Amour de loin -oopperan esityksiä. Ikään kuin vaihdossa saatiin Helsinkiin johtamaan kokenut yhdysvaltalainen kapellimestari Robert Spano. Hän aloitti konsertin vaikuttavalla tulkinnalla Rahmaninovin sinfonisesta runosta Kuoleman saari.

Synkeissä tunnelmissa liikuttiin seuraavassakin teoksessa, joka oli Musorgskin Kuoleman lauluja ja tansseja. Kuulimme siitä Kalevi Ahon mahtavan sovituksen bassolle ja orkesterille. Martti Talvelan 1980-luvulla tilaaman sovituksen solistina oli nyt Mika Kares. Hänen laulunsa oli teknisesti moitteetonta ja väkevä tulkinta teki todellakin vaikutuksen. Kares esitti laulusarjan nyt ensimmäistä kertaa ja puhalteli esityksen jälkeen selvästi helpottuneena hyvin menneestä suorituksesta.

Väliajan jälkeen kuultiin surumusiikiksi leimaantunut Samuel Barberin Adagio jousiorkesterille. Konsertin päätti Olivier Messiaenin L'Ascension, neljä sinfonista meditaatiota orkesterille. Tämä vaikeasti hahmottuva teos ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini ja osa teoksesta kului jälleen aivan muuta ajatellessa. Erinomaisesti HKO tämänkin soitti, mutta kun teoksen omituiset harmoniat ja muu hämäryys ei vaan puhuttele minua...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti