sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Huikea pianoilta à la Folke Gräsbeck


27.11.2016 Folke Gräsbeck, piano Musiikkitalossa Helsingissä

Korkeatasoisia pianoresitaaleja järjestetään Suomessa nykyisin kovin harvoin, ainakaan kotimaisin voimin ja ainakaan festivaalien ulkopuolella. Grigori Sokolov nyt tietysti konsertoi meillä vuosittain ja jokunen muu maailmantähti poikkeaa silloin tällöin, mutta enemmänkin tarjontaa voisi olla. Aukkoa paikkasi osaltaan Musiikkitalon Camerata-salissa Folke Gräsbeck. Tällä kertaa pontimena oli F-Musiikki Oy:n liiketoiminta, sillä konsertissa oli esittelyssä Bösendorferin uusi 280VC Vienna Concert -malli.

Gräsbeck soitti vaativan ja pitkän ohjelman. Parin tunnin rupeaman aloitti Lisztin Adeste Fideles sarjasta Weihnachtsbaum. Tätä seurasi laaja kattaus Sibeliusta: Scherzo fis-molli, Marche triste, Valse triste, Viisi kappaletta op. 85 eli ns. Kukkaiskappaleet ja Kolme kappaletta op. 96 (Valse lyrique, Autrefois - Scène pastorale ja Valse chevaleresque). Konsertin ensimmäisen puoliskon päätti vuodelta 1900 oleva pianosovitus Finlandiasta.

Väliajan jälkeen oli vuorossa Beethovenin Sonaatti nro 14 cis-molli, joka tunnetaan paremmin Kuutamosonaattina. Ohjelma päättyi Chopinin sävelin: Nocturne nro 13 c-molli, Impromptu nro 1 As-duuri, kolme etydiä (nro 13 As-duuri, nro 14 f-molli ja nro 24 c-molli) sekä Scherzo nro 2 b-molli.

Huikeaa oli Gräsbeckin soiton intensiteetti ja älyllisyys, teknisestä taituruudesta nyt puhumattakaan. Hän soitti tuttuun tapaansa koko ohjelman ilman nuotteja. Lähes puolityhjä sali aplodeerasi voimallisesti ja palkittiin peräti kolmella ylimääräisellä. Bösendorferin sointi oli korviahivelevän kaunista varsinkin pianissimoissa, Gräsbeckin pehmeällä kosketuksella. Bassopuoli sen sijaan kuulosti tottumattoman korvaan erikoisen metalliselta. Joka tapauksessa Gräsbeckin valitsema monipuolinen ohjelmisto esitteli hyvin uuden flyygelimallin sointia ja ominaisuuksia.

Ortodoksista kirkkomusiikkia pienellä kuorolla


27.11.2016 Pietarin Aleksanteri Nevskin luostarin mieskuoro Uspenskin katedraalissa Helsingissä

Pietarin Aleksanteri Nevskin luostarin mieskuoro vieraili kahdeksan laulajan kokoonpanolla konsertoimassa Uspenskin katedraalissa. Ajoittain yhdeksäntenä laulajana toimi kuoroa johtanut Dmitri Stefanovitsh. Paikalle oli saapunut hyvin yleisöä kuuntelemaan "tuhatvuotisen ortodoksisen kirkkomusiikin aarteita". No, ihan koko ohjelma ei mahdu tämän määritelmän puitteisiin, sillä konsertissa kuultiin mm. Franz Gruberin Stille Nacht, heilige Nacht venäjäksi laulettuna. Kuulimme parikymmentä hienoa kappaletta tyylikkäinä sovituksina ja puhtaasti laulettuina. Erityisesti kuoron muhevat bassot tekivät vaikutuksen. Konsertin päätti vuonna 2004 kuolleen suomalaisen Peter Mirolybovin sävellys; hän johti aikoinaan mm. Uspenskin katedraalin sekakuoroa ja perustamaansa mieskuoroa.

lauantai 26. marraskuuta 2016

Todellakin Huippusolisti-konsertti!


26.11.2016 Joyce DiDonato ja Il Pomo d'Oro, joht. Maxim Emelyanychev Musiikkitalossa Helsingissä

Aika moni muukin jatkoi laillani Sibelius-Akatemian oopperaesityksestä suoraan Musiikkitalon konserttisaliin. Helsingin Barokkiorkesterin Huippusolistit-sarjassa oli vuorossa kauan odotettu mezzosopraano Joyce DiDonaton ensikonsertti Suomessa. Yhdysvaltalaistähden aiemmin suunniteltu konsertti Finlandia-talossa peruuntui, mutta onneksi nyt tärppäsi. Jostain syystä hän ei kuitenkaan myynyt Musiikkitalon salia täyteen - mikä suomalaisissa on vikana!?!

Italialainen barokkiorkesteri Il Pomo d'Oro on tullut minulle maailmalla varsin tutuksi. Sitä johti tällä kertaa Maxim Emelyanychev, johon olen törmännyt mm. viime vuonna hänen johtaessaan oopperaa Wienissä. Emelyanychev soitti johtamisen ohessa cembaloa ja yhdessä kappaleessa myös sinkkiä.

In War & Peace -konsertin oli ohjannut Ralf Pleger. Valot oli suunnitellut Henning Blum ja videoprojisoinnit Yousef Iskandar. Koreografiasta ja tanssista vastasi Manuel Palazzo. Puvut olivat Vivienne Westwoodin käsialaa.

Ohjelman Sota-osio alkoi numerolla Scenes of horror, scenes of woe Händelin oratoriosta Jephtha. Tätä seurasi Leonardo Leon vaikuttava Prendi quel ferro, o barbaro! (oopp. L'Andromaca). Väliin kuultiin soitettuina de' Cavalierin Sinfonia teoksesta Rappresentatione di Anima e di Corpo sekä Purcellin Chaconne. Purcellilla myös jatkettiin: Dido's Lament oopperasta Dido and Aeneas. Händelin Agrippinasta kuultiin aaria Pensieri, voi mi tormentate. Carlo Gesualdon Tristis est anima mean jälkeen kuultiin osion päätöskappaleena tuttu Lascia ch'io pianga Händelin oopperasta Rinaldo.

Väliajan jälkeen oli vuorossa Rauha-osio. Sen aloitti They tell us that you mighty powers Purcellin The Indian Queenista. Händelin Susanna-oratoriosta kuultiin numero Crystal streams in murmurs flowing. Händelin aaria Da tempeste il legno infranto oli oopperasta Giulio Cesare. Väliin kuultiin soitantona Arvo Pärtin Da pacem, Domine, joka yllättäen sopi erinomaisesti konsertin tunnelmaan ja barokkikontekstiin. Ohjelman lopuksi kuultiin Augelletti, che cantate Händelin Rinaldosta sekä Par che di Giubilo Niccolò Jommellin oopperasta Attilio Regolo.

Konsertti oli aivan loistava ja musiikillisesti täysipainoinen. DiDonaton kanssa loppuvat kyllä suitsuttavat adjektiivit ja kehuvat kommentit heti kättelyssä! Kertakaikkisen taitavaa ja luontevaa, teknisesti suvereenia, tulkinnallisesti vahvaa ja herkkää - kaikkea tarpeen mukaan. Mahtavaa ketteryyttä ja kuviointia mm. Da tempestessa ja riipaisevaa tunnetta Didon valituksessa. Huikeaa ja ensiluokkaista laulutaidetta!

Suunnattomien suosionosoitusten ja ylimääräisen kappaleen jälkeen DiDonato piti koskettavan puheenvuoron, jossa hän kertoi mm. konserttikiertueensa taustoista ja loi maailman myllerryksistä huolimatta uskoa tulevaisuuteen - Harmony Through Music. Konsertin päätti toinen ylimääräinen, joka oli todellinen yllätysveto - Richard Straussin laulu Morgen!

Satuoopperaako?


26.11.2016 Engelbert Humperdinckin ooppera Hannu ja Kerttu sekä Einojuhani Rautavaaran ooppera Tietäjien lahja Musiikkitalossa Helsingissä

Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen Joulun tarinoita -tuotannossa nähtiin kaksi toisiinsa yhdistettyä oopperaa: Humperdinckin Hannun ja Kertun (Hänsel und Gretel) keskellä esitettiin lasten unena Rautavaaran vuonna 1994 säveltämä Tietäjien lahja. Tätä seurasi väliaika, jonka jälkeen nähtiin Hannun ja Kertun loppuosa. Tuotannon ensi-illan musiikinjohdosta vastasi Markus Lehtinen. Varsinkin oopperaillan loppupuolella orkesterista irtosi sen kokoon nähden yllättävän muhevaa romanttista sointia.

Hannun ja Kertun tarina on varmasti Grimmin veljesten satuna kaikille tuttu. Humperdinckin myöhäisromanttinen ooppera on hyvin suosittu, ja sitä esitetään usein lapsille suunnattuna satuoopperana. Vaikka säveltäjä itsekin nimesi teoksen Märchenoperiksi, ei se ole mitenkään leimallisesti lastenooppera - tätä käsitystä tukevat niin libretto, musiikki kuin oopperan kestokin. Pidin Vilppu Kiljusen ohjauksesta, joka tuntui olevan asiasta samaa mieltä. Kimmo Viskarin suunnittelema visuaalinen ilme oli vaikuttava ja varsinkin Noidan piparkakkutalon toteutus ilmapalloista oli uskomattoman hieno.

Kaikki Humperdinckin oopperan solistit onnistuivat oikein hyvin. Ihailin paitsi linjakasta ja luonnollista laulamista, myös useimpien solistien hyvää näyttelijäntyötä. Pääosissa olivat Ylva Gruen Hannuna ja Alina Koivula Kerttuna. Isän roolin teki Samuli Takkula ja äidin roolin Annika Leino. Muissa tehtävissä olivat Marika Hölttä (Nukkumatti), Aurora Marthens (Kastekeiju) ja Elisabet Petsalo (Noita).

Tietäjien lahjan esitykseen en ihastunut yhtä paljon. Rautavaaran musiikki oli hienoa ja oikeastaan ainoa osa, joka miellytti minua varauksettomasti. Säveltäjä laati itse libreton O. Henryn tarinan The Gift of the Magi pohjalta. Kertomuksen levittäminen ja mm. henkilöiden lisääminen eivät olleet asialle eduksi. Kiljusen ohjaus vielä korosti libreton epäuskottavia piirteitä, joten kokonaisuus jäi jotenkin epäselväksi - 1970-luvun hengessä. Tietäjien lahjaa ei ole nähty aiemmin lavalla, vaan ainoastaan televisio-oopperana. Hienoa, että tämä puute tuli nyt korjatuksi, mutta anekdootiksi teos ansaitsee jäädä.

Tietäjien lahjassa esiintyivät Silja Aalto (Minna), Tiitus Ylipää (Joel), Visa Kohva (Herra Salomon), Elisabet Petsalo (Saaban Kuningatar) ja Matias Haakana (Zoff Musunoff). Solistien taso ei ollut yhtä korkea kuin Hannussa ja Kertussa; parhaimman vaikutuksen minuun teki Haakana.

Joulukauden avajaiset


26.11.2016 Cantores Minores, joht. Hannu Norjanen, sol. Johanna Rusanen ja Markus Malmgren, urut Johanneksenkirkossa Helsingissä

Helsingin Sanomat tarjosi tilaajilleen kaksi perinteistä joulukonserttia ensimmäisen adventtisunnuntain aattona. Johanneksenkirkko oli jo ensimmäisessä konsertissa lähes täynnä. Päätoimittaja Antero Mukka lausui tervetulosanat ja sen jälkeen Markus Malmgren kajautti ilmoille osan Menuet Leon Boellmannin Suite gothiquesta.

Kuorolaiset saapuivat alttarin eteen laulaen samalla gregoriaanista sävelmää Hodie Christus natus est. Perään kuultiin Giovanni Pierluigi da Palestrinan säveltämä saman niminen kappale. Cantores Minoresin ensimmäisen osuuden päättivät Tuo armon valkokyyhky ja moniäänisesti laulettu upea Enkeli taivaan.

Sopraano Johanna Rusanen aloitti kolmella urkusäestyksellisellä kappaleella: Caccinin(?) Ave Maria, Kotilaisen tuttu Varpunen jouluaamuna ja kestosuosikki Collanin Sylvian joululaulu. Pikkukanttorit jatkoivat Norjasen johdolla: Pärtin Bogororitse Devo, Maasalon Joulun kellot sekä ranskalainen sävelmä Suloäänet enkelten (Gloria in excelsis Deo).

Rusanen ja Malmgren esittivät kappaleet Avaruus (Walking in the air) ja Taivas sylissäni. Tämän jälkeen veisattiin yhteislauluna Maa on niin kaunis. Konsertin päätti kolme kuoronumeroa, joista kahdessa ensimmäisessä Rusanen toimi vielä solistina: Maasalon Mä kanssa enkelten, Sibeliuksen En etsi valtaa, loistoa ja Gruberin Jouluyö, juhlayö. Viimeinen kappale kuultiin pimennetyssä kirkossa, johon kuorolaisten kynttilät loivat tunnelmallisen valonkajon.

perjantai 25. marraskuuta 2016

Neljä ja yksi lisänumero


25.11.2016 Suosalo & Rantala: 4 pientä annosta Musiikkiteatteri Kapsäkissä Helsingissä

Ensiluokkaista viihdettä sekä taitavaa ja riemukasta komiikkaa tarjoilivat Martti Suosalo ja Iiro Rantala Kapsäkin puolitoistatuntisessa esityksessä. Illallinen yhdelle -sketsi oli kopioitu monia yksityiskohtia myöten Freddie Frintonin ja May Wardenin tähdittämästä 1960-luvun klassikkoelokuvasta. Onneksi hovimestari Jamesia esittänyt Suosalo oli kehittänyt tarinaan vähän omaakin twistiä. Miss Sophiena esiintyi Lotta Kuusisto. Rantalan esittämä Iironin pianokoulu -kokonaisuus oli hyvin toteutettu ja sisälsi viihteen siivellä vähän asiaakin. Saimme myös nauttia esityksen aikana mainiosta pianomusiikista. Ylimääräisenä kuultiin hulvaton Nessun dorma - laulusolistina Suosalon esittämä hahmo!

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Lisää Wolfia: Italialainen laulukirja


20.11.2016 Italienisches Liederbuch -konsertti Taidetehtaassa Porvoossa

Eilisessä Sibelius-Akatemian konsertissa esitettiin Hugo Wolfin Italienisches Liederbuch -laulusarjan kappaleita. Tänään Porvoon Taidetehtaan konsertissa oli vuorossa koko 46 laulun kokonaisuus oikeassa järjestyksessä.

Konsertti oli mieleenpainuva liedin juhla, jonka tarjoilivat sopraano Camilla Nylund, baritoni Arttu Kataja ja pianisti Marita Viitasalo. Saimme täysipainoista, syvällistä ja ilmeikästä tulkintaa kautta linjan. Olin aivan häkeltynyt Nylundin sulokkuudesta ja herkkyydestä, mutta muutamassa laulussa pääsi kipakkuus ja huumorikin esiin. Katajan esiintymistä leimasivat älykkyys ja nyanssien taju sekä hänen ikäiselleen epätyypillinen lavakarisma. Molempia laulajia on kehuttava myös esimerkillisen selkeästä diktiosta. Viitasalon pianismia en kyennyt seuraamaan tai arvioimaan täysipainoisesti, sillä upeat laulajat veivät huomioni täydellisesti. Onneksi saan kuulla jumalaista Nylundia vielä Kansallisoopperan Lentävässä hollantilaisessa!

lauantai 19. marraskuuta 2016

Gerontiuksen unessa


19.11.2016 Edward Elgarin oratorio The Dream of Gerontius Olarin kirkossa Espoossa

Sir Edward Elgarin (1857-1934) musiikkia ei meillä liikoja soiteta, ja niinpä hänen vuonna 1900 valmistunut oratorionsa The Dream of Gerontius (Gerontiuksen uni) esitettiin nyt Espoossa vasta kolmatta kertaa Suomessa! Konsertti toistetaan Helsingin tuomiokirkossa sunnuntaina 20.11.

Oratorio alkaa Gerontius-nimisen miehen pelätessä kuoleman läheisyyttä. Hän tunnustaa uskonsa, rukoilee armoa ja lähtee tästä maailmasta papin ja esirukoilijoiden siunaamana. Toisessa osassa Gerontiuksen sielu kohtaa suojelusenkelinsä, joka johdattaa hänet kohti Jumalan valtaistuinta ja viimeistä tuomiota. Gerontius joutuu kiirastuleen ja odottaa uudestisyntymistä puhdistuneena. Oratorio päättyy Jumalan ylistykseen.

Elgarin myöhäisromanttinen sävelkieli ja muhkea orkestraatio tekivät melkoisen vaikutuksen. Helsinginkadun Filharmonikot soitti Veli-Antti Koivurannan johdolla. Suurkuoro oli koottu kolmesta kööristä: Berliner Kantorei (valm. Günter Brick), Navichorus (valm. Elja Puukko) ja Viva vox (valm. Seppo Murto).

Gerontiuksen ja hänen sielunsa osat lauloi englantilaistenori Peter Auty. Hänen äänessään riitti voimaa ja kantavuutta, mutta tarvittaessa löytyi herkempiä ja hiljaisempiakin sävyjä. Mezzosopraano Niina Keitel esitti Enkelin osan taivaallisen kauniisti. Baritoni Elja Puukko lauloi väkevästi pienemmät osat (Pappi ja Kärsimyksen enkeli).

Lied-hemmottelua Wolfin sävelin


19.11.2016 Kuka pelkää Hugo Wolfia? -konsertit Musiikkitalossa Helsingissä

Sibelius-Akatemialla oli lauantai-iltapäiväksi konserttitarjontaa vaikka millä mitalla, mutta päädyin vanhana liedin ystävänä valitsemaan kaksi Camerata-salissa pidettyä konserttia otsikolla Kuka pelkää Hugo Wolfia? Kumpikin konsertti kesti noin tunnin ja niiden välissä dosentti Liisamaija Hautsalo ja pianotaiteilija Heikki Pellinen keskustelivat ala-aulassa Wolfista ja hänen musiikistaan.

Molemmissa konserteissa kuultiin lauluja Wolfin (1860-1903) Italialaisesta laulukirjasta (Italienisches Liederbuch) ja Espanjalaisesta laulukirjasta (Spanisches Liederbuch). Ensimmäisessä konsertissa kuultiin 33 ja toisessa 31 laulua. Ohjelman oli suunnitellut Collin Hansen ja musiikin valmennuksesta oli vastannut Ido Ariel Jerusalem Academy of Musicista. Martina Roos oli ohjannut kummastakin konsertista eräänlaisen puolinäyttämöllisen kokonaisuuden, jossa tapahtumat nivoutuivat laulujen teksteihin. Pidin tällä kertaa kovasti Roosin toteutuksesta ja henkilöohjauksesta. Juho Punkerin ja Elisaveta Rimkevitchin monitaitoisuutta hyödynnettiin kekseliäästi, sillä nämä laulajat esiintyivät tovin myös pianisteina.

Ensimmäisessä konsertissa lauloivat opiskelijoista Juho Punkeri (pianisti Maritta Manner), Elisaveta Rimkevitch (Ossi Tanner), Henri Tikkanen (Tuomas Juutilainen) ja Johanna Isokoski (Sanna Iljin). Toisessa konsertissa lauloivat Aurora Marthens (pianisti Sonja Hendunen), Jussi Vänttinen (Antti Haho), Anna-Maija Oka (Maritta Manner) ja Samuli Taskinen (Tuomas Juutilainen).

Opettajakunnasta molemmissa konserteissa esiintyivät Margareta Haverinen-Brandt, Petteri Salomaa, Sirkka Parviainen-Hiekkapelto ja Kristjan Mõisnik. Heidän kaikkien pianistina toimi Collin Hansen. Pari Salomaan tulkintaa edustivat mielestäni opettajaosaston parhaimmistoa.

Nuoret pianistit tekivät kautta linjan hämmästyttävän hyvää ja tasapainoista työtä. Laulajissa oli hieman kirjavuutta, mutta kokonaisuus oli hyvätasoinen, virkistävä ja puhutteleva. Juho Punkerilta, Henri Tikkaselta ja Johanna Isokoskelta osasin jo odottaakin perusvarmaa ja hallittua laulamista. Elisaveta Rimkevitchin kaunissävyistä ääntä olisin kuunnellut enemmänkin. Aurora Marthens ja Anna-Maija Oka yllättivät sisäistyneillä tulkinnoilla ja erinomaisella näyttelemisellä. Jussi Vänttinen oli tällä kertaa esiintyjien heikoin lenkki, joka ei tuntunut olevan vielä sinut Wolfin kanssa. Samuli Taskinen on kehittynyt laulajana kovasti ja pärjäsi oikein hyvin vaativan ohjelman kanssa.

perjantai 18. marraskuuta 2016

Tuliaisia Virosta


18.11.2016 Ivo Posti, kontratenori & Mart Siimer, urut ja piano Temppeliaukion kirkossa Helsingissä

Tuglas-seuran järjestämässä kirkkokonsertissa esiintyivät minulle ennestään tuntematon virolaiskontratenori Ivo Posti ja säveltäjänä paremmin tunnettu Mart Siimer. Tähänkään konserttiin (vrt. edellinen julkaisuni) ei ollut tehty käsiohjelmaa (harmillista!), vaan numerot kuulutettiin parin kappaleen välein.

Konsertti alkoi osalla Agnus Dei J. S. Bachin Messusta h-molli ja aarialla Dove sei Händelin oopperasta Rodelinda. Tämän jälkeen kuultiin numerot mm. Monteverdiltä, Benedetto Ferrarilta ja Purcellilta.

Urkuvälikkeen jälkeen päästiin Händelin oratorioiden pariin: O Lord, whose mercies numberless (oratoriosta Saul) ja He was despised (oratoriosta Messias). Siimerin oman Valged lehed -sävellyksen jälkeen palattiin Händelin pariin: Ombra mai fu (oopperasta Serse l. Xerxes) ja ylimääräisenä Lascia ch'io pianga (oopperasta Rinaldo).


Posti ei ehkä kuulu aivan kontratenoreiden kirkkaimpaan kärkeen, mutta kyllä hänen lauluaan mielellään kuunteli. Lisäpisteitä täytyy antaa kappaleiden tunnetiloihin eläytymisestä, vaikka muutamat numerot tuntuivatkin menevän aika samalla kaavalla. Siimer oli innokas ja levoton urkuri, jonka soiton eloisuus melkein vei huomion ajoittaisista virheistä.

Barokkia ja romantiikkaa Ruoholahdessa


18.11.2016 Musiikinhistorian kurssin loppukonsertti Helsingin Konservatorion konserttisalissa

Laszlo Sülen musiikinhistorian kurssi päättyi oppilaskonserttiin, jonka ohjelma julkaistiin ennakkoon Metropolia Ammattikorkeakoulun nettisivuilla. Yllättäen salissa kuultiin aivan toisenlainen kokonaisuus, sillä ohjelmaan oli tullut lukuisia peruutuksia ja muutoksia. Yleisölle ei ollut vaivauduttu tekemään käsiohjelmaa, joten ainakin minulle jäi hieman hämärän peittoon joidenkin kappaleiden ja esittäjien nimet. Hiljaisella äänellä hätäisesti tehdyt esittelyt eivät pääsääntöisesti kuuluneet salin takaosaan.


Barokkiosiossa Vilma Keisala ja Salla Mattila lauloivat oikein mukiinmenevästi dueton Purcellin King Arthurista. Tämän jälkeen kuultiin Telemannin Konsertto neljälle viululle D-duuri. Ella Pohjolainen lauloi Händelin Rinaldosta aarian Lascia ch'io pianga, joka ei tehnyt minuun vaikutusta sen paremmin teknisesti kuin tulkinnallisestikaan. Huilisti Paula Muli esitti J. S. Bachin Partita a-mollista osat Sarabande ja Bourrée anglaise.


Konsertin romantiikkaosio oli kärsinyt katoa selvästi enemmän kuin barokkiosio. Kuulimme mm. jonkin Lisztin etydin ja Heidi Salosen laulamana R. Straussin kappaleen Allerseelen (op. 10 no. 8).

torstai 17. marraskuuta 2016

Selvisikö Jannen salaisuus?


17.11.2016 Olli Kortekankaan ooppera Jannen salaisuus Kansallisoopperassa Helsingissä

Kansallisoopperan kuudes koululaisooppera Jannen salaisuus sai ensi-iltansa keväällä 2015. Marraskuussa 2016 olivat vuorossa tällä erää viimeiset esitykset Alminsalissa, sillä huhtikuussa 2017 vuoron saa uusi teos Ihmepoika A.

Jannen salaisuus tapahtuu 1870-luvun Hämeenlinnassa. Koulupoikaikäinen Sibelius uppoutuu mielikuvitus- ja musiikkimaailmaansa. Pehr-sedän tuki ja ymmärrys on isättömälle pojalle hyvin tärkeää. Tämän ansiosta Janne voittaa epävarmuutensa ja vakuuttuu siitä, että musiikki ja säveltäminen ovat hänen elämänsä suunta. Minna Lindgrenin käsialaa olevassa libretossa on hetkensä, mutta kokonaisuutena se ei tehnyt minuun suurtakaan vaikutusta.

Olli Kortekangas käyttää musiikissaan jonkin verran lainauksia Sibeliuksen teoksista; osa näistä on jopa helposti tunnistettavia. Oopperan "orkesterina" toimivat pianisti Maarja Plink ja viulisti Aino Szalai. Tästä johtuen musiikki kuulosti paikoin varsin pelkistetyltä ja minimalistiselta - olisi Kortekangas hyvin voinut kirjoittaa kokoonpanoon muutaman soittimen lisää! Näkemässäni esityksessä kuorona toimivat Savion koulun viidesluokkalaiset. Solisteina olivat Ann-Marie Heino, Aki Alamikkotervo ja Hannu Forsberg.

Jannen salaisuuden oli ohjannut Juulia Tapola. Pidin kovasti lopputuloksesta, jossa oli löydetty hyvä tasapaino selkeän kerronnan ja mielenkiintoa ylläpitävän toiminnan välillä. Kuoro eli oppilaat pääsivät osallistumaan kiitettävästi lavan tapahtumiin. Puku- ja lavastussuunnittelusta vastasi Taina Relander ja valosuunnittelusta Vesa Pohjolainen.

tiistai 15. marraskuuta 2016

Buxtehudea ja Vivaldia Lahdessa


15.11.2016 Kirkkokonsertti Ristinkirkossa Lahdessa

Lahden Ristinkirkossa esiintyi Anastasia Ensemble ja kamariorkesteri (kahdella huilulla ja trumpetilla vahvistettu jousikvartetti sekä urut) Markus Tikkasen johdolla. Orkesterin muusikoiden ja urkurin nimiä ei mainittu käsiohjelmassa.

Konsertti alkoi Dietrich Buxtehuden kantaatilla Jesu, meine Freude BuxWV 60. Sopraanosolisteina toimivat kuoron riveistä Milja Kannas ja Tarja Taurula ja bassosolistina Lauri Palo. Präntätyn ohjelman ulkopuolelta kuultiin välinumerona jousien soittama aaria Schafe können sicher weiden J. S. Bachin maallisesta kantaatista Was mir behagt, ist nur die muntre Jagd BWV 208 eli ns. Metsästyskantaatista.

Päätösnumerona oli Antonio Vivaldin kahdesta säilyneestä Gloriasta se vähemmän tunnettu eli RV 588. Sitä ennen kuulimme johdantomotetin Jubilate, o amoeni cori RV 639. Solisteina vierailivat Kansallisoopperan kuorosta Satu-Kristina Vesa (os. Jaatinen) ja Petri Vesa.

Konsertti oli ihan onnistunut, vaikka kuoron laulajien taso oli vaihteleva ja pieniä virheitäkin esitykseen mahtui. Solisteista Satu-Kristina ja Petri Vesa tekivät ammattimaista jälkeä ja Anastasia Ensemblen nuori Milja Kannas teki myös oikein hyvän vaikutuksen. Hänellä on lupaava materiaali sekä notkea ja luonnollinen tekniikka. Onneksi yleisöä oli tällä kertaa paikalla oikein mukavasti.