lauantai 27. elokuuta 2016

Tasokas lämpiökonsertti Kansallisoopperassa


27.8.2016 Musiikkia lämpiössä -konsertti Kansallisoopperassa Helsingissä

Kansallisoopperan ilmainen konsertti päälämpiössä veti paikalle muutamia satoja ihmisiä. Konsertissa esiintyi oopperan kuoron jäseniä yhdessä aina niin luotettavan pianisti Kari Hännisen kanssa. Poikkeuksena oli Mari Hautaniemi, jonka pianistina toimi (myöskin pätevästi) Tuomas Niininen.

Ohjelman aloitti sopraano Johanna Lehesvuori pirteällä esityksellä Eva Dell'Acquan kappaleesta Villanelle. Taitavaa ja ihailtavan puhdasta laulua! Tenori Yusniel Estrada Viciedo esitti ihan mukiinmenevästi Dick Johnsonin aarian Ch'ella mi creda Puccinin Lännen tytöstä. Tätä seurasi mezzosopraano Mari Hautaniemen tulkinta Marfan aariasta Sily potajnye Musorgskin Hovanštšinasta. Ennen väliaikaa kuultiin sopraano Krista Kujalan esittämänä vaikuttava Zerbinettan aaria R. Straussin oopperasta Ariadne auf Naxos.

Konsertin jälkipuoliskon aloitti hyvin luontevasti ja kauniilla linjalla laulanut tenori Halim Shon. Hän esitti Rodolfon aarian Che gelida manina Puccinin La Bohèmesta. Myös kaksi seuraavaa numeroa olivat Puccinia: Sopraano Yukie Hada lauloi Liùn aarian Tu che di gel sei cinta oopperasta Turandot. Hada tavoitti upeasti numeron tunnetilan ja eläytyi Liùn osaan vakuuttavasti. Tenori Jere Martikainen jatkoi Cavaradossin aarialla Recondita armonia oopperasta Tosca. Komea on nuoren miehen äänimateriaali, ja kantavuudessakin löytyy, mutta itse tulkinta jäi kovin valjuksi.

Oopperoista hypättiin sujuvasti suomalaiseen laulumusiikkiin. Mari Hautaniemi lauloi Tauno Pylkkäsen Venhelaulun Katri Valan tekstiin. Tätä seurasi Juha Lehmuksen säveltämä laulu Itämeri sarjasta Seitsemän laulua Helvi Hämäläisen runoihin. Ihan kivoja esityksiä, mutta diktion selkeyteen Hautaniemi voisi vielä kiinnittää lisää huomiota.

Konsertin päätti sopraano Maria Mannermaa, joka hyppäsi Sieglindeksi Wagnerin oopperaan Valkyyria. Kuulimme hyvätasoiset esitykset aarioista Der Männer Sippe ja Du bist der Lenz.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti