lauantai 27. elokuuta 2016

Strauss meets Saukkonen


27.8.2016 Richard Straussin ooppera Ariadne auf Naxos Aleksanterin teatterissa Helsingissä

Straussin Ariadne auf Naxos -ooppera pyörii muun maailman oopperataloissa melko usein, mutta on Suomessa pieni harvinaisuus. Kansallisoopperassa produktioita on tehty kaksi (vuosina 1931-32 kolme esitystä ja vuonna 1986 neljätoista esitystä).

Ohjaaja Ville Saukkonen pääsi tässä tuotannossa ensimmäisen Strauss-oopperansa pariin. Olosuhteet ja resurssit huomioiden tulos oli oikein tyydyttävä, mukavan selkeä ja hyvin jäsennelty. Henkilöohjaukseen oli selvästi kiinnitetty huomiota eikä tehokeinoissa liioiteltu - tai ehkä pari slapstick-komediamaista ratkaisua olivat siinä ja siinä rajoilla. Varsinkin prologiin oli siroteltu Saukkoselle tyypillisiä koukkuja, mm. Venäjä-viittauksia.

Kapellimestari Jonas Rannila vastasi musiikista tätä tuotantoa varten kootun Sinfonietta Ariadnen kanssa. Mielestäni käsiohjelmaan olisi voinut soittajienkin nimet präntätä... Orkesterin osuus sujui ensi-illassa kohtuullisen hyvin, vaikka pienellä soittajistolla ei tietenkään saavutettu Straussin sävelkielen edellyttämää rikasta ja muhevaa sointia. Muuhun tekijätiimiin kuuluivat mm. Hanna Hakkarainen (visualisointi), Alpi Rimppi (projisoinnit), Kalle Paasonen (valot) sekä Miika Heikkinen ja Emmi Salmi (maskeeraus). Lavastus ja puvustus kai sitten sisältyvät tuohon muodikkaaseen visualisointi-termiin?

Laulusolisteissa oli muutama positiivinen yllätys. Mari Karjalainen lauloi upeasti pitkän ja vaativan Zerbinettan osuuden. Antti Pakkanen oli vakuuttava ja jäntevä-ääninen Musiklehrer. Mika Nisulan komeaa tenorilaulua kuulimme Bacchuksen osassa.

Emriikka Salonen oli flunssassa, joten hänen osuutensa prologin jälkeen lauloivat Hedvig Paulig ja Miina-Liisa Värelä. Salonen kuitenkin näytteli roolinsa lavalla oikein pätevästi. Molemmat tuuraajat tekivät upeaa työtä - varsinkin Värelän tasapainoista laulua on aina ilo kuulla. Paulig onnistui hyvin myös omassa roolissaan Echona.

Muissa rooleissa esiintyivät Jussi Ziegler, Ann-Marie Heino, Johanna Engelbarth, Elli Vallinoja, Samuli Hyvärinen, Simo Mäkinen, Ville Salonen, Vesa Kytöoja ja Wille Enckell. Heistä Hyvärisen suoritus oli ainoa vakavia moitteita ansaitseva, niin laulun puhtauden kuin näyttelemisen osalta. Muista solisteista ainakin Ville Saloselle sattui pieniä virheitä laulussa. Kokonaisuutena laulajien taso oli kuitenkin hyvä.

Lopuksi on vielä mainittava tanssija Oskari Nyyssölä, jota Saukkonen on käyttänyt ohjauksissaan ennenkin. Nyyssölältä nähtiin jälleen aivan upeaa työtä, joka kuvitti hienosti oopperan loppukohtauksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti