lauantai 21. toukokuuta 2016

Taidemaalari myllerryksissä


20.5.2016 Paul Hindemithin ooppera Mathis der Maler Semperoper Dresdenissä

Semperoperin uusi produktio Mathis der Malerista sai ensi-iltansa Vappuna. Odotin kovasti tämän teoksen näkemistä, sillä se kuuluu suosikkeihini 1900-luvun alkupuoliskon oopperoista. Hindemith kirjoitti paitsi musiikin, myös oopperan libreton, jossa taidemaalari Mathis (tosielämässä saksalainen renessanssimaalari Matthias Grünewald) taiteilee uskonpuhdistuksen (nykyisin kuuluu sanoa korrektisti reformaation) pyörteissä. Teos käsittelee taiteilijan asemaa ja vapautta ahdistavassa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä.

Pidin kovasti Jochen Biganzolin modernista ohjauksesta, joka oli kuitenkin hienovarainen ja luotti pienimuotoisiin tehokeinoihin. Andreas Wilkensin lavastus tuki tätä saumattomasti. Illan tähti oli kapellimestari Simone Young, joka on minulle ennestään tuttu mm. Hampurin oopperan aiempana ylikapellimestarina. Hänen otteensa Hindemithin musiikista oli aivan ilmiömäinen ja tavoitti täydellisesti tarinan tunnetilat.

Solisteilta kuultiin kautta linjan hyviä suorituksia, mutta ei kuitenkaan mitään erityisen sävähdyttävää. Tämän tason laulajia meillä on Kansallisoopperan lavallakin läjäpäin. Mathis oli Markus Marquardt ja Albrecht von Brandenburg oli John Daszak (jonka kireästä tenoriäänestä en suuremmin pitänyt, vaikka taidolla mies lauloikin). Muissa osissa kuultiin mm. Matthias Henneberg (Lorenz), Tom Martinsen (Wolfgang), Michael Eder (Riedinger), Herbert Lippert (Hans Schwalb), Annemarie Kremer (Ursula) ja Emily Dorn (Regina).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti