perjantai 1. tammikuuta 2016

"Perustuotanto" Don Giovannista Jyväskylässä


31.12.2015 W. A. Mozartin ooppera Don Giovanni Jyväskylän teatteritalossa

Jyväskylän Oopperan tuotanto Don Giovannista sai ensi-iltansa loppuunmyydyssä teatterisalissa uudenvuoden aaton iltana. Kaupunginteatterin entinen johtaja Kari Arffman oli ohjannut yllättävän perinteisen produktion. Lavalla oli kyllä kohtalaisesti liikettä ja tapahtumia, mutta paikoin meininki oli silti vähän jähmeän tai väkisinväännetyn oloista. Ohjaus pelasi hyvin yhteen Karmo Menden lavasteiden ja pukujen sekä laulajien persoonien kanssa. Jyväskylä Sinfonia ja erityisesti kapellimestari Ville Matvejeff ansaitsevat kiitokset soitosta, joka tuki hyvin nuoria laulajia ja siirtyi saumattomasti tunnelmasta toiseen. Pieniä tarkkuusongelmia esiintyi lähinnä teoksen alkupuolella, mutta eivätköhän ne hioudu pois seuraavien esitysten aikana. Jyväskylän Oopperakuorosta irtosi sävyjä ja voimaakin, vaikka suuri osa mieslaulajista on jo iäkkäänpuoleisia.

Ja sitten solisteihin: Jyväskylässä aiemminkin esiintynyt baritoni Kevin Greenlaw oli vakuuttava ja varma Don Giovanni. Sairastuneen Juha Kotilaisen korvannut puolalainen Krzysztof Szumanski lauloi Leporellon roolin oikein asiallisesti, mutta valitettavasti sama toistui hänen olemuksessaan ja näyttelemisessään. Eihän Leporello nyt sentään mikään kirjanpitäjä tai Kelan virkailija ole! Szumanskin roolityöstä oli siivottu tai unohdettu pois lähes kaikki osaan kuuluva herkullinen komiikka. Don Ottavion roolin laulanut tenori Simo Mäkinen yllätti tällä kertaa positiivisesti. Hän lauloi mm. ensimmäisen aariansa oikein sävykkäästi ja sai isot suosionosoitukset. Masettona tohotti ihan kelvollisesti Sampo Haapaniemi. Komtuurin osassa esiintynyt Jari Parviainen lauloi hänkin hyvin, mutta loppukohtauksessa hahmon uhkaavuus ja kammottavuus jäi jotenkin vajaaksi.

Naissolisteista Sirkka Lamminen lauloi Donna Annan osan. Yllättäen suorituksessa oli teknisesti pientä toivomisen varaa, mikä kuului myös laimeissa loppuaplodeissa. Lisäksi Lammisen äänenvärissä oli nyt jotain, joka potki minulla vähän vastaan. Donna Elvirana kuultiin Reetta Haavistoa, joka teki hahmosta pontevan ja tätimäisen tulkinnan. Zerlinan roolin lauloi Matvejeffin Kroatiasta löytämä sirkeä Ena Pongrac, joka oli aivan omiaan nuoren tytön osaan.

Kaiken kaikkiaan siis toimiva ja varmasti etenevä "perustuotanto", josta ei kuitenkaan noussut esiin erityisiä kohokohtia tai mieleenpainuvia huippusuorituksia. Mukava ilta tuli Jyväskylässä koettua, mutta tuskinpa muistelen tätä tuotantoa enää vuosien kuluttua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti