sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Piristävää ohjelmistoa joulukonsertissa


12.12.2015 Taivaallinen joulukonsertti Johanneksenkirkossa Helsingissä

Johanneksenkirkkoon oli saapunut kiitettävä määrä yleisöä kuuntelemaan tunnelmallista joulukonserttia, jonka laulusolisteina olivat basso Jaakko Ryhänen ja sopraano Mari Palo.

Konsertti alkoi J. S. Bachin Toccatalla ja fuugalla D-duuri. Urkuri Ville Urponen sai tästä ikitutusta ja lähes loppuun kalutusta kappaleesta aikaiseksi kiinnostavan ja reippaan tulkinnan. Seuraavaksi Ryhänen lauloi Bachin kantaatista BWV142 suomennetun aarian Synnyinpäiväsi kun koittaa. Ja perään tuli Händelin Messias-oratoriosta aaria Kansa, joka pimeydessä vaeltaa. Näistä vaikeista ja vaativista numeroista täytyy todeta, että parempiakin esityksiä olen Ryhäseltä kuullut. Koneisto ei ehkä ollut riittävästi lämmitetty ja mm. yläsävelien kanssa oli hienoisia ongelmia.

Mari Palo aloitti osuutensa Regerin Marian kehtolaululla sekä Selim Palmgrenin laululla Ja neitsyt pikku poijuttansa. Väliin kuultiin Urposen ja viulisti Mervi Myllyojan esittämänä osa Vivaldin Talvi-konsertosta. Tämän jälkeen Ryhänen jatkoi Konsta Jylhän Joululaululla ja Sibeliuksen ikisuosikilla En etsi valtaa, loistoa.

Mervi Myllyoja saattoi esiintyjät alas urkuparvelta soittaen kävellessään viululla Enkeli taivaan -virttä. Konsertin jälkipuoliskon kappaleet esitettiin pianosäestyksellä. Viulu oli edelleen mukana joissakin kappaleissa.

Mari Palo aloitti toisen puoliskon Bachin-Gounod'n Ave Marialla. Tätä seurasi kolmen vähemmän tunnetun joululaulun kattaus: Heino Kasken Mökit nukkuu lumiset, P. J. Hannikaisen Hiljaa helkkyellen ja Martti Helan Hiljainen joululaulu. Koskettavia ja kauniita esityksiä!

Ryhänen jatkoi vaikuttavasti Sulho Rannan laululla Taas kaikki kauniit muistot ja Helan laululla Joulu, kruunu kirkkahin. Väliin kuultiin lisää Vivaldin L'invernoa, nyt pianon ja viulun duettona. Seuraavaksi Ryhänen esitti Gunnar Wennerbergin psalmitekstiin säveltämän kappaleen Tehkää korkeiksi portit. Konsertin päätti Palo Franckin Panis Angelicuksella, johon myös Ryhänen ja viulisti Myllyoja yhtyivät. Ylimääräisenä kaikki esiintyjät ja yleisö veisasivat virren Maa on niin kaunis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti