lauantai 21. marraskuuta 2015

Riemastuttava Nenä

 
20.11.2015 Dmitri Šostakovitšin ooppera Nenä Kansallisoopperassa Helsingissä

Ennen tätä iltaa en ollut nähnyt Šostakovitšin Nenää (ven. Hoc) koskaan näyttämöllä, vaan ainoastaan The Metropolitan Operan Live in HD -lähetyksenä elokuvateatterissa pari vuotta sitten. Pidin tästä Helsinkiin hankitusta Opernhaus Zürichin tuotannosta enemmän. Ohjaaja Peter Stein (uusintaohjaus Georg Rootering) antoi henkilöille ja tapahtumille paremmin tilaa ja kokonaisuus oli jäsentyneempi. Ferdinand Wögerbauerin lavastuksessa ei sorruttu liiallisuuksiin, vaan tuettiin tarinaa tyylillä. Anna Maria Heinrichin puvut olivat tapahtuma-ajan mukaisia. Michael Güttler johti orkesteria, joka pauhasi välillä turhankin voimakkaasti.

Gogolin tekstiin perustuva Nenän libretto on varsin absurdi ja ilmeisen satiirinen. Šostakovitšin aikanaan hyvin moderni ja erikoinen (mukana mm. sahansoittoa) musiikki kuvittaa tapahtumia mainiosti. Väkeä oopperassa riittää, sillä lavalla oli solistit, kuorolaiset, avustajat ja tanssijat yhteen laskien lähes sata henkilöä. Roolien miehityksessä oli onnistuttu hyvin. Vladimir Samsonov Kovaljovina ja Andrei Popov Ivanina saivat ensi-illassa suurimmat suosionosoitukset. Kansallisoopperan oma Jyrki Korhonen onnistui hyvin Jakovlevitšina. Pauliina Linnosaari oli erinomainen nalkuttava Praskovja Osipovna ja Jeni Packalen mainiosti eläytynyt Vanha rouva. Jenni Lättilä ja Margarita Nacér lauloivat kauniisti Podtotšinan ja hänen tyttärensä osat. Erityismaininnan ansaitsee komeaääninen Nicholas Söderlund, joka oman roolinsa lisäksi lauloi tyylikkäästi orkesterimontusta Koit Soaseppin osat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti