perjantai 23. lokakuuta 2015

Hulvattoman hauska oopperailta Turussa


23.10.2015 Lee Hoibyn ooppera Bon Appétit! ja Douglas Mooren ooppera Hospital Taideakatemian Köysiteatterissa Turussa

Turun Kamarioopperafestivaalin 2015 ohjelmassa oli mielenkiintoinen double bill -esitys: Hoibyn monologioppera ja Mooren kamariooppera, joista kumpaakaan en ollut nähnyt aiemmin. Siis pakko päästä paikalle!

Bon Appétit! -ooppera perustuu todelliseen tv-kokki Julia Childin ohjelmaan. Childia esittänyt mezzosopraano Minna Laukkanen kertoi laulamalla kuinka herkullinen ranskalainen suklaakakku leivotaan, ja myös valmisti sen samalla. Siinä kuulkaas munavaahto lensi ja suklaa roiskui! Pauliina Saloniuksen taitava ohjaus pursusi monentasoista komiikkaa ja kommelluksia hurmaavan tv-kokin keittiössä. Olipa hauska esitys!

Väliajan jälkeen meno äityi astetta paria hurjemmaksi. Ville Saukkonen oli ohjannut Hospital - saippuaoopperan kolmiodraamasta hulvattoman version, jossa yleisö sai ulvoa naurusta. Lavalla nähtiin Saukkosen kepeämmille ohjauksille tyypillisiä keinoja, mm. liioiteltuja henkilöhahmoja, epäsovinnaisuuksia ja pikkutuhmuuksia. Esityksen suola olivat saippusarjan keskeyttäneet mainoskatkot, joissa kehuttiin kauneussaippuaa ja lattiavahaa. Hospitalin rooleissa olivat Annukka Kuivisto, Kirsti Tuominen, Kimmo Turunen ja Heikki Korhonen. Solistien tasossa oli pientä toivomisen varaa, selkeimmin Korhosen kohdalla.

Molemmat teokset laulettiin suomeksi, mikä oli ainakin Hoibyn oopperan tapauksessa paikallaan. Pasi Helin hoiteli pätevästi pianon ääressä molempien oopperoiden musiikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti