sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Sibeliusta pyhäaamuna


6.9.2015 Erica Back, mezzosopraano ja Kristian Attila, piano Sibeliustalossa Lahdessa

Erica Back sijoittui tämän vuoden 3. kansainvälisessä Sibelius-laulukilpailussa toiseksi. Hän sai lisäksi Sinfonia Lahden erikoispalkinnon, joka tarkoitti omaa liedkonserttia Lahden Sibelius-festivaalilla. Sunnuntain aamupäivään sijoitettu konsertti veti huomattavasti enemmän yleisöä kuin vastaavat pyhäaamun konsertit aiempina vuosina.

Konsertin laulut oli jaettu neljään osioon. Ensin kuultiin Våren flyktar hastigt ja neljä laulua opuksesta 17. Tämän jälkeen oli vuorossa neljä saksankielistä laulua opuksesta 50. Konsertin puolivälissä Kristian Attila soitti pianolla kappaleet Koivu ja Kuusi (op. 75 nrot 4 ja 5).

Kolmas lauluosio alkoi reippaasti Hertig Magnusilla. Sitä seurasi kolme laulua opuksesta 37 ja Kyssen. Viimeisessä osiossa kuultiin neljä laulua opuksesta 36 sekä päätösnumerona Narciss.
 
Back on kehittynyt luontevaksi ja ilmeikkääksi Sibeliuksen laulujen tulkitsijaksi. Varsin selkeä diktio, kauniit laululinjat sekä tummat sävyt surumielisissä kappaleissa olivat nektaria korville. Pienet virheet ja käsimaneerit eivät häirinneet sanottavasti. Sen sijaan Griegin Ein Traumin sijoittaminen ylimääräiseksi oli melkoinen harkintavirhe festivaalilla, jonka ohjelman on tarkoitus olla ensimmäisestä nuotista viimeiseen saakka pelkkää Sibeliusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti