sunnuntai 2. elokuuta 2015

Ja lopuksi loistavaa nykyoopperaa


1.8.2015 Marco Tutinon ooppera Le Braci Palazzo Ducalessa Martina Francassa 

Festival della Valle d’Itrian käyntini viimeisenä iltana oli vuorossa nykyoopperaa: vuonna 1954 syntyneen milanolaisen Marco Tutinon yksinäytöksinen teos Le Braci (suom. ”hiillos”, ”kekäleet”). Myös libretto on säveltäjän käsialaa, ja perustuu unkarilaisen Sándor Márain romaaniin. Oopperan ensimmäinen versio kantaesitettiin Budapestissä 2014 ja lopullinen versio sai ensiesityksensä nyt Martina Francassa. Teoksen musiikki yllätti, eli se ei ollut lainkaan sellaista mitä ennakkoon odotin. Mutta nythän on taas ”luvallista” säveltää vaikka vanhanaikaisen tonaalisesti, romanttisen ajan musiikin sävyjäkään pelkäämättä.

Tätä produktiota on vaikea olla kehumatta maasta taivaisiin, sillä kaikki palaset loksahtivat paikalleen mielestäni aivan erinomaisesti. Tarina kertoi kahdesta vanhasta ystävästä, kenraali Henrikistä ja pianisti Konradista, jotka eivät ole nähneet toisiaan yli 40 vuoteen. Nyt tapahtuvaa kohtaamista varjostavat menneisyyden haamut, ennen kaikkea Henrikin jo edesmennyt vaimo Kristina, johon molemmilla miehillä oli erityinen suhde. Kaikkiin kenraalin mielessä hautuneisiin kysymyksiin ja epäilyihin ei saada vieläkään vastausta, sillä Henrik heittää Kristinan päiväkirjan tuleen. Lyhyen kohtaamisen jälkeen ystävykset hyvästelevät lopullisesti ja vanha kenraali jää linnansa yksinäisyyteen.

Leo Muscaton ohjaus piti imussaan uskomattomalla tavalla. Nykyiset ja menneet tapahtumat lomittuivat lavan tapahtumissa, eikä katsoja voinut aina tietää mikä oli totta ja mikä ei. Tiziano Santin hienosti lavastama linnan sali oli näyttämön keskipiste. Nuoren Henrikin roolin lauloi Pavol Kuban ja nuoren Konradin roolin Davide Giusti. Angela Nisi oli raikas Kristina ja Romina Tomasoni kenraalin iäkäs taloudenhoitaja Nini. Vanhemmat miehet Roberto Scandiuzzi (Henrik) ja Alfonzo Antoniozzi (Konrad) olivat kuitenkin ne, joiden varaan esitys paljolti rakentui. Olipa hienoa laulamista ja näyttelemistä! Varsinkin Scandiuzzin muhkeaa bassoa oli ilo kuunnella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti