sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Jääkärin morsian Keravalla


22.10.2017 Sam Sihvon laulunäytelmä Jääkärin morsian Kerava-salissa

Keravan Ooppera ry juhlii komeaa 40 vuoden ikäänsä esittämällä loka-marraskuussa laulunäytelmää Jääkärin morsian. Sam Sihvon kirjoittama kappale sai kantaesityksensä Kansallisteatterissa vuonna 1921. Näytelmä on monille tuttu ainakin nimeltä, vaikkei se "Saksa-mielisenä ja neuvostovastaisena" ollutkaan suosittu pahimpina YYA-aikoina. Tässä versiossa ruma sana sanottiin niin kuin se on, ja "ryssän Iivanoita" ei ollut sensuroitu pois.

Tapahtumapaikkana on ensimmäisen maailmansodan ajan Libau (nyk. Liepāja), joka sijaitsee nykyisen Latvian länsirannikolla. Näytelmässä seurataan suomalaisten jääkärien sotilaselämää ja juhlimista kantakapakassaan Kulta-ankkurissa. Mukana on rakkaus- tai ainakin naisseikkailuja sekä vakoilijoita, juonittelua, traaginen itsemurha ja syyttömän vangitseminen. Ja lopuksi asiat saavat tietenkin onnellisen käänteen ja paha palkkansa.

Tuotannon ohjannut ja käsikirjoittanut Timo Tirri oli tehnyt toimivan paketin, joka piti hyvin otteessaan koko esityksen ajan (väliaikoineen kolme tuntia). Näytelmä sisältää melkoisen annoksen seksismiä, vastenmielistä sodan ihannointia ja muuta sen sellaista, joka ei (toivottavasti!) tavoita nyky-yleisöstä sanottavaa vastakaikua. Onneksi ainakin antisemitismiä oli karsittu pois. Sami Vartiainen vastasi koreografiasta, jolla elävöitettiin kivasti monia kohtauksia ja laulunumeroita. Mikko Rantasen lavastus sekä Hanna Karesjoen ja Merja Halmetojan puvustus olivat nekin onnistuneita.

Kapellimestarina toiminut Iikka Kotaja oli sovittanut musiikin seitsemän hengen orkesterille, jossa hän soitti itse pianoa. Homma toimi musiikillisesti yllättävän hyvin, kiitos sähköisen vahvistamisen. Pieniä ajoitus- ja tempo-ongelmia kuoron kanssa oli siellä täällä, mutta nopeasti ne korjattiin. Kuoron jämäkkä sointi yllätti positiivisesti ja se oli olennainen osa onnistunutta esitystä.

Näytelmän tähti oli Martin osan tehnyt Olli Tuovinen, jonka solidi baritoni soi täyteläisenä ja tunteikkaana. Huumorin saralla lyömätön savolaisjääkäri Mikko (Janne Näreranta) oli loistava kyky ja yleisön suosikkeja. Miessolisteista myös Antti Tuomaala (Kalpa) teki hyvän vaikutuksen. Merja Halmetoja (Sonja), Henrietta Grünn (Sabina) ja Jaana Alatalo (Marusja) olivat naissolistien onnistujia. Kari Leskinen (Isak) ja Kari Rissanen (von Lichtenstein) näyttelivät osansa taitavasti.

lauantai 21. lokakuuta 2017

Viihdyttävä Paganini!


21.10.2017 Franz Lehárin operetti Paganini Järvenpää-talossa

Jyrki Anttilan Operart-yrityksen uusin tuotanto on Lehárin Paganini, jonka ensi-iltaa matkustin katsomaan Järvenpäähän. Teosta on ilmeisesti esitetty meillä viimeksi vuonna 1927 (teos sai kantaesityksensä Wienissä 1925), joten oli korkea aika saada tämä herkkupala suomalaisyleisön koettavaksi. Operetti kertoo säveltäjä ja viuluvirtuoosi Niccolò Paganinin (1782-1840) naisseikkailuista ja hieman muustakin...

Anselmi Hirvonen oli ohjannut sujuvan, viihdyttävän ja hyväntuulisen esityksen, jossa laulettiin suomeksi. Lohjan operettikuoro oli hyvässä iskussa ja sen riveistä löytyi oivallisia näyttelijäkykyjä. Ylioppilaskunnan Soittajista koottu orkesteri suoriutui Mikk Murdveen komennossa hyvin osuudestaan ja kapellimestari pääsi itse esittelemään sooloviulistin kykyjään.

Paganinin osassa ollut Jyrki Anttila oli sairastunut ja säästeli ääntään, mutta oli kuitenkin näyttämöllä koko esityksen ajan. Suuren osan hänen numeroistaan lauloi lavan reunalla nuori tenori Petteri Loukio. Hän on tämän vahvan näytön perusteella vakavasti otettava nouseva kyky. Ruhtinatar Maria Anna Elisan (Napoleonin sisar) roolin teki Hedvig Paulig. Häneltä kuultiin teknisesti hallittua ja sävykästä laulamista, joka upposi yleisöön. Tiina Vahevaara valloitti Bella Girettinä. Ville Salonen oli erinomaisessa vedossa kamariherra Pimpinellinä ja Jouni Kokora hoiti homman kotiin sekä ruhtinaan että salakuljettajan osassa. Eli kokonaisuudessaan taitava ja teoslajin hallitseva solistikaarti, joka onkin onnistuneen operetin perusedellytys!

"Niin mielelläin suutelen..."

Myrskyn jälkeen


20.10.2017 Helsingin kaupunginorkesteri ja Helsingfors sång- och musikförbundin kuoro, joht. Leif Segerstam Musiikkitalossa Helsingissä

HKO:n perjantai-illan konsertti alkoi Tšaikovskin sinfonisella fantasialla Myrsky. Toisena numerona oli Sebastian Hillin Affekt, joka on 100-vuotisjuhlaansa viettävän Helsingfors sång- och musikförbundin tilausteos. Väliajan jälkeen palattiin Tšaikovskiin ja kuultiin häneltä vielä toinen sinfoninen fantasia, Francesca da Rimini.

Yhdeksänosainen Affekt alkoi melkoisen mekastavalla instrumentaaliosalla. Siitä kuoriutui kuitenkin oikein kiinnostava teos, jossa nais- ja mieskuoro vuorottelivat. Lyömäsoittimilla oli keskeinen rooli joissain myöhemmissäkin osissa. Kaikkiaan noin 40 minuuttia kestänyt kappale pysyi tarkasti Segerstamin kontrollissa ja hyvin harjoitettu kuoro lauloi yhtenäisesti. Lopussa saimme kuulla koko 250 hengen jättikuoron laulavan samanaikaisesti. Olipahan mahtavaa!

Tšaikovskin kappaleissa (etenkin Francesca da Riminissä) yleisö sai muistutuksen siitä, miksi Segerstam on yksi suurista. Loistavaa tulkintaa, kristallinkirkasta näkemystä ja melodioiden hehkua!

torstai 19. lokakuuta 2017

Täysipainoinen konsertti-ilta Lahdessa


19.10.2017 Sinfonia Lahti ja Ylioppilaskunnan Laulajat, joht. Dima Slobodeniouk, sol. Lilli Paasikivi, mezzosopraano Sibeliustalossa Lahdessa

Sinfonia Lahden konsertti alkoi Brahmsin Alttorapsodialla. Teoksen kolme säkeistöä ovat peräisin Goethen Harzreise im Winter -runoelmasta ja Brahms on säveltänyt kahteen ensimmäiseen säkeistöön ehkä synkintä musiikkia, mitä hänen tuotannostaan löytyy. Lilli Paasikivi tulkitsi ihmisvihaa tihkuvan tunnelman aivan erinomaisesti. Kolmannessa säkeistössä mukaan liittyi YL, jonka jalon soinnin myötä teos nousi valoisaan ja lohdulliseen loppuun.

Toisena teoksena kuultiin Olli Kortekankaan Migrations vuodelta 2014, nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Teoksen seitsemästä osasta neljässä käytetään lauluääntä ja näitä osia yhdistää kolme välisoittoa. Lilli Paasikivi ja YL vuorottelivat osissa ja lopuksi ikään kuin sulautuivat yhteen viimeisessä osassa. Hieno teos Kortekankaalta! Säveltäjä oli itsekin paikalla ja vaikutti hyvin tyytyväiseltä esitykseen.

Väliajan jälkeen saimme päätösnumerona Schumannin Sinfonian nro 3, lisänimeltään Reiniläinen. Teoksessa on harvinaisesti viisi osaa, joista vielä kaksi ns. hidasta osaa on sijoitettu peräkkäin. Slobodenioukin näkemys sinfoniasta oli ilmava, kepeä ja valoisa. Monet detaljit erottuivat nyt selkeämmin, kuin mitä muistelen aiemmin kuulleeni. Pidin tulkinnasta kovasti.

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Lahden Oopperan kulttuuriteko


14.10.2017 Oskar Merikannon ooppera Pohjan neiti Pikkuteatterissa Lahdessa

Monet tuntevat Oskar Merikannon Pohjan neidin mainintana suomalaisen musiikin historiassa - onhan se ensimmäinen suomenkieliseen librettoon (Antti Rytkönen Kalevalan mukaan) sävelletty ooppera. 30-vuotiaan säveltäjän ooppera voitti vuonna 1898 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kilpailun - ainoana osallistujana. Jo 1891 oli suomenkielistä oopperaa yritetty metsästää vastaavalla kilpailulla, mutta silloin osallistujia ei ilmaantunut yhtäkään.

Merikannon ooppera kantaesitettiin kokonaisuudessaan vasta 1908 Viipurissa, säveltäjän itsensä johtamana. Helsingissä teos pääsi näyttämölle vielä samana vuonna ja 1910-luvun aikana sitä esitettiin Savonlinnassa, Joensuussa ja Oulussa. Ja sitten tulikin yli 80 vuoden tauko, johon vaikutti osaltaan se, että teoksesta oli olemassa vain käsin kirjoitettu, lähes lukukelvoton nuottimateriaali.

Suomen itsenäisyyden aikana Pohjan neitiä on kuulemma esitetty kesinä 1999 ja 2001 Vesannolla, mikä oli itselleni uusi tieto. Nuo esitykset ovat joka tapauksessa jääneet harvojen herkuksi, joten Lahden Oopperan uusi tuotanto on todellinen kulttuuriteko. Sopii vaan kysyä, miksi Kansallisooppera ei edes itsenäisyyden juhlavuonna ole ryhtynyt vastaavaan?

Lahtelaisten produktio jätti hyvästä yrityksestä huolimatta vähän kömpelön vaikutelman. Jermo Grundströmin ohjauksessa oli paljon hyvää, mutta myös harrastelijamaista toteutusta. Mielikuvaa lisäsi niukka pienen budjetin lavastus. Kuoron jäsenten pienet solistiset osuudet menivät pääsääntöisesti penkin alle, mutta kuoron yhteissointi oli ajoittain yllättävän hieno. Lavalla oli myös Lauletaan Viittoen -kuoron viittomakielisiä tulkitsijoita.

Ennakkotiedoissa solisteiksi ilmoitetut Jaakko Kortekangas ja Niall Chorell olivat vaihtuneet Juha-Pekka Mitjoseksi (Väinö) ja Kimmo Turuseksi (Ilmari). Hekin olivat flunssassa tai ainakin toipilaana, mutta tekivät siitä huolimatta illan vahvimmat suoritukset; tosin Turusen ääni alkoi pettää kolmannessa näytöksessä. Pirjo Leppäsen (Pohjan neiti) ääneen en ihastunut suuremmin tälläkään kertaa. Anne Korpelainen suoriutui tyydyttävästi Louhen osasta ja Tiina Vilkuna-Rössi jopa paremmin pienestä Annikin roolista.

Illan parhaat pisteet annan ilman muuta Jenna Ristilälle, joka vastasi pianon ääressä musiikista koko parin tunnin ajan. Taitavaa pianismia, joka teki oikeutta Merikannon romanttiselle sävelkielelle ja hienoille laulumelodioille. Vaan olisipa mahtavaa kuulla tämä ooppera joskus alkuperäisenä orkesteriversiona. Kuka työstäisi nuottimateriaalin esityskuntoon?

lauantai 14. lokakuuta 2017

Mainio esitys Jotunin klassikosta


14.10.2017 Maria Jotunin näytelmä Kultainen vasikka Helsingin Kaupunginteatterissa

Maria Jotunin (1880-1943) Kultainen vasikka sai ensi-iltansa HKT:n pienellä näyttämöllä elokuun lopussa. Näytelmässä useat sen henkilöistä ryhtyvät keinottelemaan sotavuosien keskellä - helppona ratkaisuna puutteeseen ja elintason nostamiseen. Mutta nopea rikastuminen ei (tietenkään) tuo tarinan henkilöille onnea ja rakkauskin tuntuu olevan vain kauppatavaraa.

Jotunin hieman kyyninen näkemys ja ihana sarkasmi tehosivat minuun ja viihdyin esityksessä oikein hyvin. Heidi Räsäsen ohjaus teki oikeutta tekstille eikä hukannut fokusta - ja vältti myös moraliteetin uhkaavat karikot. Kaikki teoksen näyttelijät tekivät oivallista työtä, mutta omana suosikkinani nostan esille Vappu Nalbantoglun (Eedit). Heidi Herala (Katariina) varasti show'n karismallaan, vaikka nuori ja räväkkä Helmi-Leena Nummela (Lahja) oli yleisön suosikkeja.

Falstaff kaunista keskitasoa


13.10.2017 Giuseppe Verdin ooppera Falstaff Musiikkitalossa Helsingissä

Vuonna 2015 aloittaneen Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen luokan viimeisenä produktiona nähtiin Verdin Falstaff Ville Saukkosen ohjauksena. Meininki oli tuttua ja taattua Saukkosta - nokkelia oivalluksia, riemukasta komediaa ja paljon brittiviittauksia. Oli esityksessä kyllä sellaisiakin jaksoja, joissa mielenkiinto meinasi hetkittäin lopahtaa. Ooppera oli sijoitettu Britannian kuninkaallisiin piireihin: Alice Fordista oli tehty kuningatar ja Megistä hänen sisarensa. Ford oli kuningattaren puolisona luonnollisesti Edinburghin herttua ja Nannetta prinsessa. Lavalla koikkelehtineet Absolutely fabulous -sarjan hahmot (es. Veera Railio ja Päivi Kantola) olivat herkullinen yksityiskohta. Tanssija Oskari Kymäläisen putkahti monissa kohtauksissa lavalle - kaikkiaan hänellä oli yhdeksän roolia hovimestarista Holmesiin, siis Sherlockiin.

Helposti muunneltava lavastus ja brittikuvastoa hyödyntäneet projisoinnit olivat Sampo Pyhälän käsialaa. Taina Relander oli suunnitellut hienon kokonaisuuden oopperan puvuista ja Harri Peltosen valaistus oli esityksessä tärkeässä osassa. Visa Yrjölän valmentama Sibelius-Akatemian kuoro oli mukana, mutta sen osuushan on Verdin Falstaffissa kovin pieni. Kapellimestarina oli kreikkalainen Kornilios Michailidis, joka sai kyllä orkesterin soittamaan yhtenäisesti, mutta detaljien ja nyanssien kanssa olisin kaivannut perusteellisempaa työtä.

Oli mukava palata ajassa taaksepäin, muistella laulusolistien aiempia esiintymisiä ja arvioida heidän kehittymistään matkan varrella. Jo tämän oopperaluokan aloittaessa oli selvää, että naisten lähtötaso oli selvästi korkeampi kuin miesten. Eikä tämä asetelma ole parissa vuodessa muuttunut mihinkään, vaikka kehitystä on kaikissa tapahtunut. Samuli Takkula esiintyi Falstaffina rehevästi, mutta lauloi falskisti luvattoman paljon. Topias Lundell ja Visa Kohva olivat keskinkertainen parivaljakko Bardolfo ja Pistola. Annika Leinolta löytyi kaunista laululinjaa Alicena ja Ylva Gruen oli vakuuttava kuninkaallisen ylväänä Meginä. Tiitus Ylipää (Ford) oli laulajana pari kertaa kykyjensä rajoilla, mutta esitti roolinsa uskottavasti. Alina Koivula (Nannetta) ja Elisabet Petsalo (Quickly) tekivät osissaan hyvät suoritukset, ja lähes sama luonnehdinta sopii Tuomas Miettolaan (Cajus) ja Matias Haakanaan (Fenton).